Baptistinaisten kansainvälinen rukouspäivä 6.11. 2023 – Rukousaiheita mantereittain

Aasian baptistinaisten liitto (ABWU, 36 jäsenyhteisöä 19 eri maassa)

Kansalliset vaalit

            Rukoilkaa niiden maiden puolesta, joissa suoritetaan kansalliset vaalit. Rukoilkaa niiden ehdokkaiden puolesta, jotka ovat valmiita palvelemaan vilpittömästi ja olemaan vapaita korruptiosta. Rukoilkaa, että Jumala nostattaisi sellaisia hallituksen neuvostoja jokaisessa Aasian valtiossa, jotka toimisivat uskollisesti ja vastuullisesti sen pyrkimyksen hyväksi, että voitaisiin tarjota hyvä perustoimeentulo heidän kansalaisilleen.

Luonnonkatastrofit ja huolenpito ympäristöstä

            Kun tiedämme millaista tuhoa metsäpalot, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja taifuunit saavat aikaan, rukoilkaa, että  Aasian ihmiset säästyisivät ilmastonmuutoksen ja ilmakehän lämpenemisen vaikutuksilta. Rukoilkaa ymmärrystä ja tietoisuutta ympäristön huolenpidon asioissa, jotta voisimme yhdessä ottaa askelia sitä kohti, että voisimme auttaa pelastamaan maapallon, jonka Jumala on luonut ja antanut meille hallittavaksi.

Sota ja konfliktit

            Sisällissota Myanmarissa: Rukoilkaa, että Jumalan rauha ja oikeudenmukaisuus saisivat tulvia Myanmarin ja sen ihmisten ylle. Rukoilkaa, että miljoonat pakolaiset ja hajallaan olevat ihmiset saisivat palata koteihinsa ja rakentaa uudelleen elämäänsä.

Kiinan ja Taiwanin konflikti: Rukoilkaa, että Kiinan ja Taiwanin välinen jännite raukeaisi. Rukoilkaa hedelmällisiä neuvotteluja, jotta vältettäisiin uudet sodat alueella.

Etelä- ja Pohjois-Korean yhdistyminen: Rukoilkaa, että Etelä- ja Pohjois-Korea voisivat uudelleenyhdistyä.

Köyhyys ja vaikeudet taloudellisen kriisin keskellä

            Monet Aasian maat kohtaavat taloudellisia kriisejä, jotka aiheuttavat köyhyyttä ja vaikeuksia nousta. Naiset ja lapset haavoittuvimpana ryhmänä ovat usein laiminlyödyt. Rukoilkaa, että paikallisilla seurakunnilla olisi resursseja jakaa Kristuksen myötätuntoa heidän yhteisöissään “Naiset auttavat naisia” -projektien kautta. Rukoilkaa jatkuvaa uhria, jotta olisi enemmän apurahoja jaettavaksi niille, jotka sitä tarvitsevat näinä vaikeina aikoina.

Uskonnon ja uskomisen vapaus

            Rukoilkaa uskonnon ja uskomisen vapauden laajenemista ja säilymistä kaikissa hallituksissa, jotta voitaisiin taata avoimet ovet Jumalan Sanalle kaikissa Aasian maissa. Rukoilkaa, että evankeliumi tulisi saarnatuksi eksyneille ihmisille kaikilta ihmiselämän poluilta niin, että he voisivat ottaa Jeesuksen Kristuksen vastaan Pelastajanaan ja Vapahtajanaan. Me rukoilemme erityisesti evankeliumikeskeisten aloitteiden puolesta Bhutanissa, Bruneissa, Kambodźassa, Kiinassa, Laosissa, Myanmarissa, Pakistanissa ja Vietnamissa.

Elämän henkäys: Ylistämme Jumalaa kun hän toimii keskellämme

            Me ylistämme ja kiitämme Jumalaa ABWU:n työntekijöistä, jotka ovat palvelleet uskollisesti vuosina 2018–2023. Kiitämme Jumalaa meidän 14. kansallisesta kokoontumisestamme Jakartassa, Indonesiassa syyskuussa – voimallinen kokoontuminen yli tuhannen sisaren ja veljen kanssa teemalla “Liidellään uusiin korkeuksiin”. Rukoillaan siunausta ja viisauttaa äskettäin valitulle ABWU:n komitealle, joka palvelee vuosina 2023–2028.

Pohjois-Amerikan baptistinaiset (BWNA, 16 jäsenyhteisöstä kahdessa maassa)

Sukupuoleen perustuva väkivalta

            Naiset kautta Pohjois-Amerikan kärsivät sukupuoleen perustuvasta väkivallasta kasvavassa määrin. Rukoilkaa, että naiset ja tytöt saisivat olla turvassa kodeissaan, työpaikoillaan ja seurakunnissa. Pyytäkää Jumalaa varustamaan meitä niin, että voisimme vastata heidän tarpeisiinsa ja luomaan sydämiimme ymmärrystä ja myötätuntoa kun pyrimme olemaan sellainen yhteisö, jota sisaremme kaipaavat. Rukoilkaa, että väärintekijät täyttyisivät katumuksella ja halulla etsiä sitä apua, mitä he tarvitsevat voidakseen lopettaa väärinkäyttönsä.

Ympäristöllinen oikeudenmukaisuus

            Puhtaasta vedestä on puutetta monissa yhteisöissä Michiganista aina Kanadaan asti. Rukoilkaa, että sydämellemme tulisi halu huolehtia maapallosta niin kuin Jumala on määrännyt. Rukoilkaa omistautumista kun meidän hiljaisuutemme jättävät toiset ihmiset hygienian puuteeseen, vaarallisiin ja jopa hengenvaarallisiin olosuhteisiin ympäristöllisen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Rukoilkaa, että poliittiset vaikuttajat taistelisivat sen puolesta, että kaikki voisivat elää mukavasti puhtaissa elinympäristöissä.

Terveydenhuolto

            Rukoilkaa niiden naisten puolesta, jotka sairastavat rintasyöpää. Heitä on ympäri mannerta. Rukoilkaa myös niiden yli 70 000 naisen puolesta, joilla diagnosoidaan rintasyöpä tänä vuonna. Rukoilkaa parantumista heidän mielelleen, keholleen ja sielulleen. Rukoilkaa niiden naisten puolesta, jotka kamppailevat mielenterveyden haasteiden kanssa. Autetaan heitä löytämään apua ja kristittyjen naisten yhteisöjä, joissa he voivat kokea rohkaisua sekä saada tukea ja apua löytää resursseja, jotka auttaisivat heitä matkalla kohti terveyttä.

Naiset ja köyhyys

            Köyhyysmittarin mukaan 10% Kanadan naisista elää köyhyysrajalla. Yhdysvalloissa naisiin kohdistuu sukupuoleen perustuvaa palkkauseroa. Siinä missä mies tienaa yhden dollarin, nainen tienaa vain 84 senttiä. Rukoilkaa parempia taloudellisia mahdollisuuksia naisille, joilla on vaikeuksia kantaessaan vastuuta ja elättäessään perhettään. Rukoilkaa parempia mahdollisuuksia toimia niiden naisten ja lasten puolesta, jotka ovat köyhtyneet, sekä avoimia sydämiä jakamaan avoimesti näille vähimmille.

Ihmissalakuljetus

            Rukoilkaa niiden naisten ja tyttöjen puolesta, jotka ovat seksityön huijausten uhreja kautta Pohjois-Amerikan. Rukoilkaa ihmisille rohkeuttaa puuttua, ennen kuin näitä rikoksia tapahtuu sekä rohkeutta tuoda rikolliset syytteeseen. Rukoilkaa keinoja luoda turvallisia tiloja paranemiselle sekä yhteisöjä niille, jotka ovat paenneet näitä julmuuksia.

Elämän henkäys: Ylistämme Jumalaa kun Hän toimii keskellämme

            Ylistämme Jumalaa kun Hän tuo yhteen ihmeellisen tiimin, joka työskentelee yhteistyössä johtaakseen Pohjois-Amerikan baptistinaisia. Meitä on siunattu määrättömästi lahjoilla, näyillä ja kutsumuksella ministeriössä. Annamme myös kiitoksemme osallisuudesta Yhdistyneisen Kansakuntien naistentyön komissiossa maaliskuussa. Jumala istutti uudistuneen näyn nuorempien naisten varustamiseksi ja rohkaisemiseksi sekä kokeneiden johtajien osallisuudesta rinnallakulkijoina ja ponnisteluissa edelläkulkijoina. Annamme Jumalalle kaiken kunnian!

Tyynen meren baptistinaiset (BWP, 7 jäsenyhteisöä 7:ssä maassa)

Papua-Uuden-Guinean naisten luku- ja kirjoitustaito

            Papua-Uuden-Guinean baptistinaiset ovat kehittämässä luku- ja kirjoitustaitoprojekteja kansansa naisille sillä tavoitteella, että kaikki olisivat lukutaitoisia viiden vuoden kuluessa. Monien motivaationa on halu pystyä lukemaan Raamattua. Rukoilkaa Jumalan siunausta tämän aloitteen ylle sekä resursseja varmistaa, että naiset ympäri maata saisivat kokea Sanan lukemisen ja tutkimisen iloa.

Toipuminen pyörremyrskyjen aiheuttamista tuhoista

            48 tunnin sisällä kaksi pyörremyrskyä iskivät Vanuatun pientä maata maaliskuussa 2023. Babtistikirkon jäsenet raportoivat kauhistuttavista tuhoista kodeissaan ja kirkoissaan. Rukoilkaa jatkuvan selviytymisen ja uudelleenrakentamisen puolesta. Tyynenmeren saarivaltiot ovat kaikkein haavoittuvaisimpien maiden joukossa ilmastonmuutoksen edessä. Monissa maissa koetaan jo korkeita lämpötiloja, muuttuneet sadekausirytmit, nousseet vedenpinnat sekä harvinaisempia äärimmäisiä sääilmiöitä. Rukoilkaa luomakunnan huolenpidon edunvalvontaa kautta koko alueen.

Naisiin kohdistuvan koti- ja seksuaaliväkivallan epidemia

            Tyynenmeren saarten naiset kärsivät kansainvälisellä tasolla mitattuna kaksinkertaisesti koti- ja seksuaaliväkivallasta, vaikka suuri osa väestöstä on kristittyjä. Rukoilkaa, että uhrit saisivat parantua traumoistaan ja että väkivallantekijät kokisivat katumusta. Rukoilkaa, että uskovien yhteisö voisi olla alku kulttuuriselle muutokselle.

Alkuperäiskansojen äänen tukeminen

            Vuoden 2023 lopulla Australiassa äänestetään ehdotetuista perustuslaillisista muutoksista, jotka takaisivat paremman edustuksen alkuperäiskansojen ihmisille. Alkuperäiskansat kärsivät ylisukupolvisesta traumasta, joka juontaa juurensa kolonisaation aikaisista vääryyksistä. Rukoilkaa, että maassa saataisiin aikaan tervettä keskustelua erimielisyyksien sijaan. Rukoilkaa, että tämä voisi avata ovia parantumiseen ja sovintoon.

Fijin naisten voimaantuminen

            Fijin Baptistiseurakunta on johtanut seminaareja, joiden on ollut tarkoitus kouluttaa ja varustaa naisia aiheista kuten neuvonta, psykologinen ensiapu, katastrofeja lieventävät prosessit sekä sukupuoleen kohdistuva väkivalta. Tätä toteutetaan yhteistyönä sidosryhmien kanssa. Rukoilkaa, että tämä koulutus saisi kantaa hedelmää ja mahdollistaa sen, että naiset ympäri maata voisivat paremmin palvella Jumalaa ja lähimmäisiä.

Elämän henkäys: Ylistämme Jumalaa kun Hän toimii keskellämme

            Kiittäkää kanssamme Jumalaa ystävyyden ja oppimisen arvokkaasta ajasta “Ei rajoja: Naisten voimaannuttaminen teologian kautta” -konferenssissa helmikuussa 2023. Kristityt naiset kautta Tyynenmeren kokoontuivat Brisbanessa Australiassa. He oppivat teologeilta, kuinka ymmärtää paremmin Kirjoituksia ja tulivat rohkaistuksi kutsumuksessaan palvella Jumalaa millä tahansa ja kaikilla kyvyillä, jotka Hän mahdollistaa.

Afrikan baptistinaisten liitto (BWUA, 17 maata)

Väkivalta

            Väkivalta aiheuttaa yhä tuhoa kautta koko mantereen. Siihen lukeutuu terrorismihyökkäyksiä, kidnappauksia ja heimosotia. Rukoilemme haavoittuneiden perheiden puolesta, jotka surevat kuolleita omaisiaan. Rukoilemme niiden selviytyneiden puolesta, jotka kaipaavat fyysistä ja psyykkistä parantumista niistä traumoista, joita nämä hyökkäykset ovat aiheuttaneet. Seisomme rukouksessa myös kaikkea sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa vastaan, joka vaikuttaa suhteettoman paljon naisiin Afrikassa ja ympäri maailmaa. Pyytäkää Jumalaa tuomaan rauhaa kansoillemme, yhteisöillemme ja koteihimme.

Koulutuksellinen yhdenvertaisuus

            Laadukkaan koulutuksen tarjoaminen on yksi tärkeimmistä tekijöistä kun pyritään vähentämään köyhyyttä. Silti nuorten naisten lukutaidottomuus on yhä korkealla tasolla Afrikassa. Rukoilkaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää vastaan, sillä se heikentää tyttöjen ja naisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia saada koulutusta ja harjoittaa äänioikeutta. Rukoilkaa mahdollisuuksia edistää koulutuksellista yhdenvertaisuutta kansallisten, paikallisten ja alueellisten hallintojen keskuudessa.

Terveys ja hyvinvointi

            COVID-19 variantit vaikuttavat yhä Afrikan valtioihin. Rukoilkaa, että tämä pandemia tulisi päätökseensä. Rukoilkaa, että terveydenhuollon resurssit olisivat sekä taloudellisesti että muuten kaikkien saavutettavissa kun taistellaan mantereen tuhoisimpia tauteja; malariaa, tuberkuloosia ja HIViä / AIDSia vastaan. Rukoilkaa, että Jumala toimisi lääkärien, sairaanhoitajien ja muiden terveydenhuollon henkilöiden kautta niin, että he saisivat olla välineitä kun sairaat paranevat sekä lohdutuksen lähteitä kärsiville.

Ilmastonmuutos

            Monet maat ovat kärsineet luonnonkatastrofeista ja menettäneet sekä ihmishenkiä että omaisuutta. Säätilojen suuri vaihtelevuus on aiheuttanut kauaskantoisia vaikutuksia Afrikan talouteen. Rukoilkaa Jumalan suojelusta niille, jotka ovat kaikkein haavoittuvimpia ilmastonmuutoksen vaikutusten vuoksi. Rukoilkaa voimia Malawille ja muille Afrikan valtioille, jotka kamppailevat selviytyäkseen ja rakentaakseen kaiken uudelleen viimeisimpien katastrofien jälkeen. Rukoilkaa uskoville kansainvälisesti yhtenäisempää sitoutumista pitää huolta maapallostamme.

Kirkon vaikuttavuus

            Rukoilemme Pyhän Hengen johdattamaa evankeliumin leviämistä halki Afrikan. Rukoilkaa, että naiset olisivat sitoutuneet Jumalan työhön palvelemisen ja uhraamisen kautta. Rukoilkaa hengellistä ja taloudellista kasvua Kristuksen ruumiille. Rukoilkaa seurakunnille ymmärrystä maailmanajasta sekä taitoja soveltaa raamatullista viisautta seurakuntaelämässään ja eri tilanteissaan.

Elämän henkäys: Ylistämme Jumalaa kun Hän toimii keskellämme

            Ylistämme Jumalaa paikallisista naisten konferensseista, joita on pidetty ympäri maanosaa tänä vuonna. Olemme kiitollisia mahdollisuudesta kokoontua yhteen ylistämään, kokemaan ystävyyttä, rukoilemaan ja palvelemaan. Olemme myös kiitollisia afrikkalaisista edustajista, joilla oli mahdollisuus osallistua Yhdistyneiden Kansakuntien komissioon aiheena Naisen status New Yorkissa, Yhdysvalloissa, maaliskuussa 2023 sekä niistä, jotka kokoontuivat BWA:n vuosikokouseen Norjassa heinäkuussa 2023.

Karibian baptistinaisten liitto (CBWU, 17 jäsenyhteisön liitto)

Naiset

            Rukoilkaa naisten turvallisuuden puolesta, että he varjeltuisivat kaikenlaiselta hyväksikäytöltä ja väkivallalta. Rukoilkaa, että naiset voisivat nousta palvelemaan ja elää Pyhän Hengen täyteistä elämää. Rukoilkaa taloudellisia läpimurtoja niille, jotka kamppailevat köyhyyden kanssa. Pyytäkää Jumalalta, että naiset saisivat olla esimerkkinä uskosta osattomille perheenjäsenille ja puolisoille. Rukoilkaa, että vanhemmat naiset saisivat olla rohkaisijoina ja neuvonantajina nuoremmille naisille.

Pastorit, johtajat ja lähetystyöntekijät

            Rukoilkaa Jumalan siunausta ja varjelusta heidän perheidensä ylle. Rukoilkaa jumalisuutta seurakuntien johtajille. Rukoilkaa, että kaikki saisivat kokea vahvistumista ja että he saisivat näyn valtakunnan rakentamisesta. Rukoilkaa paranemista pastoreille, jotka kärsivät sairauksista. Rukoilkaa Herran huolenpitoa niille, jotka ovat kutsutut työskentelemään lähetystyöntekijöinä.

Paikallisseurakunnat

            Rukoilkaa, että seurakuntien vanhimmistot saisivat kokea vahvistumista ja että miesten keskuudessa kasvettaisiin hengelliseen johtajuuteen ja että heidän välillään voisi olla kansainvälistä neuvontaa. Rukoilkaa, että pyhäkoulun opettajat löytäisivät luovia tapoja tavoittaa oppilaitaan. Rukoilkaa, että Herra siunaisi lasten, naisten ja vanhusten seurakuntatyötä.

Valtiot ja hallitukset

            Rukoilkaa Karibian maiden kansalaisten puolesta. Rukoilkaa rikollisuutta ja korruptiota vastaan. Rukoilkaa, että johtajat antaisivat elämänsä Jeesukselle ja että hallitukset osoittaisivat oikeudenmukaisuutta kun jaetaan varoja ja resursseja. Rukoilkaa erityisesti Kolumbiassa pian koittavien vaalien puolesta, sillä se vaikuttaa uskonnonvapauteen San Andrésissa. Rukoilkaa, että vaalit saataisiin suoritettua oikein ja rauhanomaisesti.

Perheet ja nuoriso

            Rukoilkaa Jumalan varjelusta perheiden ja nuorison ylle. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka kuuluvat erilaisiin vähemmistöihin ja kokevat eri tyyppistä hyväksikäyttöä. Rukoilkaa koulu- ja jengiväkivaltaa vastaan ja että evankeliumi Kristuksesta saisi valaista elämän polkua. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka kärsivät riippuvuuksista. Nostakaa maahanmuuttajaperheitä ja heitä, joihin erilaiset luonnonkatastrofit vaikuttavat.

Elämän henkäys: Ylistämme Jumalaa kun Hän toimii keskellämme

            Kiitämme Jumalaa siitä, että hän on johdattanut meidät vaikean COVID-19 -ajan läpi. Kiitämme siitä, että saamme jälleen nauttia yhteydestä kasvotusten. Huomaamme, että kokoontumisemme väkimäärät kasvavat ja naisillamme on syvempi sitoumus palvelemiseen. Ylistys Jumalalle!

Euroopan baptistinaisten liitto (EBWU, 50 maata Euroopassa ja Lähi-idässä)

Ykseyden vahvistaminen

            Rukoilkaa, että vihamielisyys ja katkeruus eivät pääsisi juurtumaan sille alueelle, johon Ukrainan sota on vaikuttanut syvästi. Rukoilkaa, että rakkaus ja ykseys säilyvät aina naisten keskuudessa.

Johtajuus missioissa ja evankeliointityössä

            Yhä useammat maat hyväksyvät lakeja, jotka ovat hyvin kaukana kristillisestä etiikasta. Kristilliset arvot katoavat yhteiskunnassa ja monet kamppailevat hämmennyksen ja masennuksen vallassa – eritoten nuoret ihmiset. Rukoilkaa rohkeutta ja viisautta olla hyviä todistajia sekä suolana ja valona eksyneessä maailmassamme.

Tarpeisiin vastaaminen

            Näemme, kuinka suuret tarpeet ovat niillä miljoonilla ihmisillä, jotka ovat joutuneet lähtemään muualle Ukrainasta ja ympäröivistä maista sekä niillä pakolaisilla, jotka epätoivoisesti yrittävät ylittää Välimerta ja Englannin Kanaalia. Rukoilkaa niiden vapaaehtoisten puolesta, jotka uskollisesti palvelevat rajoilla ja pelastussiirtotehtävissä. Siunatkoon Jumala yhä naisten verkostoja, jotta naiset voisivat auttaa naisia elämänsä kriittisinä aikoina.

Uskonnonvapauden, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolustaminen

            Ympäri maanosaa on alueita, joissa kristityt kokevat vainoa. Rukoilkaa Jumalan rauhaa ja suojelusta niille, jotka kärsivät, sekä armoa hallitusten päättäjille. EBWU tekee myös kotiväkivallan vastaista työtä. Valitettavasti sitä esiintyy kaikissa yhteisöissä ja myös kirkon sisällä. Rukoilkaa uhrien puolesta sekä niiden, jotka puolustavat heitä ja haluavat varmistaa, että tähän puututaan kaikin keinoin.

Koulutuksen edistäminen

            Kansainvälinen baptistien teologinen opiskelukeskus (IBTSC) Amesterdamissa, Alankomaissa on kehittänyt etäopiskelumahdollisuuksia useista aiheista. Rukoilkaa tietoisuutta näiden resurssien kasvattamiseen. Rukoilkaa, että monet naisista tulisivat varustetuksi suurempiin Jumalan valtakunnan vaikutuksiin näiden kurssien kautta.

Elämän henkäys: Ylistämme Jumalaa kun Hän toimii keskellämme

            Annamme kiitoksemme Herralle Hänen siunauksestaan EBWU:n viisivuotiskauden konferenssista Riikassa, Latviassa lokakuussa. Ylistämme Jumalaa uusien toimijoiden vaaleista sekä mahdollisuudesta kokoontua huolimatta epävarmasta poliittisesta ajasta.

Latinalaisen Amerikan baptistinaiset (UFBAL, 25 jäsenyhdyskuntaa 21 maassa)

Evankeliumin levittäminen

            UFBAL on kerännyt varoja tukeakseen Latinalaisen Amerikan lähetystyötä palvellakseen naisia Intiassa. Rukoilkaa, että Jumala nostattaa naisia vastaamaan tähän kutsuun ja suo johtajille viisautta ja arvostelukykyä valintaprosesseissa. Rukoilkaa Herraa valmistamaan maaperää yltäkylläiselle sadonkorjuulle kun todistusta evankeliumista jaetaan tulevalla kaudella.

Tulevan sukupolven rohkaiseminen

            Rukoilkaa UFBALin nuorten naisten ministeriön puolesta. Se on intohimoisesti omistautunut sitouttamaan ja varustamaan uutta sukupolvea. Rukoilkaa, että Pyhä Henki liikkuisi kaikkien sukupolvien sydämissä, jotta heillä olisi halu etsiä Herraa yhdessä ja kasvaa yhteyteen ja Kristuksen kaltaisuuteen. Rukoilkaa nuorille johtajille mahdollisuuksia hyödyntää taitojaan ja kokemuksiaan kun he astuvat uusiin rooleihin ja vastuihin kirkoissaan ja yhteisöissään.

Tarpeisiin vastaaminen ministeriön projektien avulla

            Monet Latinalaisessa Amerikassa kohtaavat haastavia tilanteita taloudellisen epävarmuuden ja poliittisen korruption vuoksi. Rukoilkaa, että ympäri maanosaa toteutettavat 50 ministeriön projektia vastaisivat tehokkaasti tarpeisiin, toisivat positiivista muutosta ja osoittaisivat ihmisille toivoa Kristuksessa.

Rohkaisevaa tulevaisuuden johtajuutta

            Kun uudet virkamiehet valitaan ja asetetaan virkoihinsa marraskuussa, rukoilkaa, että Jumala täyttäisi heidät viisaudella ja ykseydellä kun he palvelevat Latinalaisen Amerikan naisia. Rukoilkaa Jumalan varjelusta heidän perheidensä ylle ja voimaa johtaa vilpittömästi ja tarkoituksenmukaisesti.

Epätoivottuja raskauksia kokevien naisten tukeminen

            Rukoilkaa sen ohjauksen puolesta, jota tapahtuu joka päivä kriisipuhelinkeskuksissamme. Vapaaehtoiset vastaavat satoihin puheluihin naisilta, jotka kokevat epätoivotun raskauden ja ohjaavat heidät paikallisen avun piiriin. Tämän toiminnan johdosta lukemattomat naiset ovat saaneet kaivattua apua ja 1300 tervettä vauvaa on vastaanotettu maailmaan. Rukoilkaa taloudellisia resursseja, jotta tätä toimintaa voitaisiin laajentaa jokaiseen Latinalaisen Amerikan maahan.

Elämän henkäys: Ylistämme Jumalaa kun Hän toimii keskellämme

            Ylistämme Jumalaa ykseydestä ja jaetusta merkityksellisyydestä Latinalaisen Amerikan naisten keskuudessa. Tämän erikoisen ihmeellisen verkoston kautta saamme nauttia tärkeästä ystävyydestä ja juhlia mahdollisuuksista tehdä yhteistyötä Jumalan maailmanlaajuisessa missiossa. Annamme kiitoksen Jumalalle kun Hän nostaa nuoria naisia palvelemaan johtajuudessa sekä hedelmällisestä opetuksesta pakolaisten keskuudessa.

UFBAL sai BWA:n Baptistinaisten (Baptistien maailmanliiton naistentyön osasto) rukouspäivän uhreista lahjoituksen, joka on siunannut satoja ihmisiä. UFBAL ohjasi tämän lahjan Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoille. Heille jaettiin 500 raamatunkäännöstä heidän omalla äidinkielellään, neljä kaivoa kaivettiin neljälle yhteisölle ja alkuperäiskansoja autettiin Ecuadorissa pandemian aikana. Teidän uhrinne on vaikuttanut yli 2000 ihmisen elämään monin tavoin!


Rukouspäivän tilaisuudessa kerättävän tai yksityisen uhrin tilitys:

Keräämämme uhrit jaetaan Euroopan baptistinaisten kautta. Ne on yleensä annettu Itä-Euroopan maiden baptistien työhön, kuten lastenleireihin tai muuhun tarpeellisiin hankkeisiin. Uhrin jakamisesta päättää Euroopan baptistinaisten johtokunta.

Uhrit tulee tilittää välittömästi tilaisuuden jälkeen ja ainakin marraskuun loppuun mennessä Suomen baptistinaisten tilille: SBK:n naistentyö / FI73 1581 3000 0381 08 / Viesti: Rukouspäivä

Jätä kommentti