
Luonnon kesä on selvästi jo alkanut ja ensi viikolla kesä koittaa virallisesti kalenterinkin mukaan. Tämän kesän kohtaamme kovin erilaisena kuin aiemmat. Erilainen ei onneksi vääjäämättömästi tarkoita huonoa. Ikävää on toki se, että baptistinaisina emme kesällä tapaa ainakaan leirin merkeissä. Sitä ei voida nykytilanteessa järjestää riittävän turvallisesti. Mahdolliset korvaavat kuviot ovat vielä ajatuksen alla ja niistä tiedotetaan heti, kun tiedotettavaa vain on. Sitä odotellessa, perehdypä vaikkapa seuraaviin juttuihin:
- Lähetysompeluseura jälleen netissä 28.5. Huom! ei edellytä käsitöiden tekemistä. Mikäli kiinnostuit, kurkkaa täältä tarkemmat tiedot ja ohjeet siitä, miten pääset mukaan. Tässä myös söpö Sway samoilla sisällöillä.
- Työkokeilunsa baptistikirkossa pari viikkoa sitten päättänyt Niina Günther laati yhtenä viimeisistä työtehtävistään kutsumus-aiheisesta tekstistään alustusversion. Alustus on muotoilua ja kuvien valintaa myöden Niinan käsialaa. Kiitämme Niinaa työkokeiluun liittyvästä työpanoksesta ja siitä, että hän haluaa olla edelleen mukana vapaaehtoisremmissä! Mikäli haluat lukea Niinan ajatuksia nimenomaan kuluneelta koronakeväältä, se onnistuu täällä.
- Laitoimme useamman naisen voimin pystyyn Toivon tekstiilitorin, jossa myydään Raili Huhtalan Someen tuomia Sierra Leonessa valmistettuja Suomessa suunniteltuja vaatteita. Myyntituotto käytetään sen ammattikoulun hyväksi, jossa vaatteet valmistettiin. Torilla kannattaa vierailla ensisijassa tietokoneella. Näin homma toimii sujuvimmin käyttäjän kannalta.
- Kuten kerrottua, naisten kesäleiriä ei tänä kesänä järjestetä. Syyspäivät todennäköisesti kuitenkin toteutuvat. Näillä näkymin ne järjestetään 19.-20. syyskuuta. Myös etäosallistuminen pyritään tekemään mahdollisimman suuressa määrin mahdolliseksi. Paikka ja aika varmistunevat pian.
- Suvivirret soivat tänä vuonna tyhjille saleille, mutta onneksi etsivä löytänee runsaasti versioita kuunneltavakseen ja niitä saatta hyvinkin ilmestyä eri kanaviin lähipäivinä lisää. On ammattilaulajien ja lapsikuoron versiota. Tampereen konservatorion huiluoppilaiden versio, jossa tyttärenikin on mukana yhtenä monista, löytyy tästä.
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.
Maija