Syyspäivien opetustallenteet ja marraskuun rukouspäivä

Kiitos kaikille baptistinaisten syyspäivillä 2.-3. lokakuuta mukana olleille sekä vastuuta päivistä tai päivillä tavalla tai toisella kantaneille. Koolla oli ilahduttavan suuri, eri puolelta Suomea yhteen saapunut ja ikärakenteeltaankin monipuolinen naisjoukko. Monia hienoja hetkiä ja kohtaamisia saimme varmasti kaikki kotiinviemisiksi tälläkin kertaa!

Syyssiunauksin!

Maija

Vuodenvaihteen alustus – Näkökulmaa rohkeaan rukoukseen

Tämän alustuksen myötä hyvästelemme naistentyön opetussuunnitelman mukaisen rohkeuden vuoden siirtyäksemme kohti rajojen rikkomisen teemaa. Mielenkiintoista!

Kevään 2020 kahdessa alustuksessa vierailtiin tilanteessa, jossa Israelin kansa on saapumaisillaan sille kodiksi luvattuun maidon ja hunajan maahan. Rohkeus ei kuitenkaan aivan riittänyt sen valloittamiseen – olihan maassa vahvoja kaupunkeja ja väkeviä jättiläisiä.

Kansan pelosta nouseva napina ja sen nostattama Jumalan viha pakottaa Mooseksen tilanteeseen, jossa hän valitsee oman etunsa toteutumisen sijaan puolustaa Jumalan edessä kansaansa, vaikkei se puolusteluja pyydä tai ansaitse – tarvitsee kylläkin. Kerta ei ole ensimmäinen; Mooseksella on jo tottumusta vastaavasta väännöstä autiomaamatkan varrelta. Muistissa on esimerkiksi kultaisen sonnin tapaus, jota kuvataan Toisen Mooseksen kirjan luvussa 32. Tottuneisuuttakin kenties osoittava tapa, jolla Mooses jälleen asettuu pyytämättä eteen tulleeseen suostuttelutilanteeseen, tuntuu uskalletulta. Kansansa etua ajaessaan, Jumalan ja Israelin toisiinsa liittävän liiton säilymistä puolustaessaan, Mooses istuu turhan suurelta tuntuvaan neuvottelupöytään. Mitä maan matosella olisi valttinaan käyttää, kun toisena osapuolena on suuri Jumala?

Lue loppuun

Heinäkuun huomioita

Helteiden helpotettua heinäkuu alkoi huomattavasti miellyttävämmissä merkeissä, sellaisena Suomen kesänä, jolloin välillä tarvitaan pitkähihaistakin tai sateenvarjoa. Henkilökohtaisesti sopii oikein hyvin niin, ja uskon teistä monien jakavan tämän kokemuksen.

Kuten osa meistä muistanee, tänä vuonna teemamme on ollut rohkeus. Poikkeusolot ovat varmasti vaatineet meiltä itse kultakin jollain tavoin venymistä myös rohkeuden suhteen. Toisaalta ne ovat epäilemättä nostaneet esiin myös uudenlaista pelkoa ja ahdistusta. Olisikin äärimmäisen hienoa, jos pääsisimme jakamaan kokemuksiamme rohkeudesta, jota olemme joutuneet käyttämään tai jota koemme kipeästi tarvitsevamme.

Koska naisten kesäleiri on peruttu, kokemusten jakaminen ei tule onnistumaan sen puitteissa. Tosin Raili Huhtalan kanssa pohdiskelimme alustavasti, olisiko leirin aikoihin jälleen paikallaan kokoontua netissä ompeluseuran merkeissä. Mikäli tähän päädytään, ilmoittelemme asiasta myöhemmin. Jos kiinnostusta kokoontumiseen on, kertokaa toki, sillä tieto lisää motivaatiota tapaamisen järjestämiseen.

Se on nyt joka tapauksessa virallista, että syyspäivät ovat tulossa! Varaus AitO-kurssikeskukseen, jossa päivät pidettiin viime vuonna, on tehty. Tervetuloa siis Tampereen Aitolahteen 19.-20. syyskuuta. Tampereen naiset vastaavat tänä vuonna tapahtuman ohjelmasta. Etäosallistumistapoja syyspäiviin pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan, sillä luonnollisesti moni joutuu yhä jättämään tämän kaltaiset kokoontumiset väliin.

Pyrimme luonnollisesti järjestämään tapahtuman mahdolisimman turvallisesti huolehtimalla etäisyyksistä ja hygieniasta. Majoittuminen yhden hengen huoneissa on aivan kaikille halukkaille mahdollista. Koska nykyisessä tilanteessa on vaikeaa arvioida, moniko olisi saapumaan paikan päälle, on hyvin tärkeää, että pyritte ilmoittautumaan mielellään heti ilmoittautumisen avautuessa myöhemmin heinäkuussa. Näin voimme varmistua hyvissä ajoin siitä, että tapahtuma voidaan järjestää hinnoilla, jotka olemme AitO:n kanssa sopineet.

Muita heinäkuun huomioita:

  • Toivon ehtiväni vielä heinäkuun aikana julkaista uuden alustuksen sivustolla. Sitä odotellessa voitte kokeilla vaikkapa gimbaalikuvaamisen ja videoeditoinnin harjoitustyönä tekemääni kävelyhartautta, joka löytyy tästä. Pihla Siekkisen (entinen Keränen) radiohartauden taas voit kuunnella tästä.
  • Niina Güntherin kanssa valmistelemani Raamattu-podcast on edennyt pisteeseen, jossa ensimmäinen jakso on nauhoitettu. Projekti tuntuu meistä edelleen lupaavalta, joten toivotaan, että saamme nauhoituksia purkkiin niin, että pääsisitte kuuntelemaan ensimmäisiä keskusteluja viimeistään alkusyksyyn mennessä. Hankkeen puolesta saa rukoilla!
  • Hyvin tärkeäksi kokemanani rukousaiheena haluaisin jättää teille myös projektin, johon olen varsin ihmeellistenkin käänteiden pohjalta päätynyt. Tututstu siihen tarkemmin tästä.
  • Mikäli Toivon tekstiilitori ei ole vielä tuttu, tai jos tuntuu, että jokunen kesäinen vaate kelpaisi täydentämään garderobia, laadukkaita vaatteita on vielä saatavilla. Torilla kannattaa vierailla ensisijassa tietokoneella, jolloin homma toimii sujuvimmin käyttäjän kannalta. Vaatteita on varmastikin mahdollisuus sovittaa ja ostaa vielä syyspäivilläkin.

Lempeää heinäkuuta teille kaikille!

Maija

Kesän kynnyksen asioita

Luonnon kesä on selvästi jo alkanut ja ensi viikolla kesä koittaa virallisesti kalenterinkin mukaan. Tämän kesän kohtaamme kovin erilaisena kuin aiemmat. Erilainen ei onneksi vääjäämättömästi tarkoita huonoa. Ikävää on toki se, että baptistinaisina emme kesällä tapaa ainakaan leirin merkeissä. Sitä ei voida nykytilanteessa järjestää riittävän turvallisesti. Mahdolliset korvaavat kuviot ovat vielä ajatuksen alla ja niistä tiedotetaan heti, kun tiedotettavaa vain on. Sitä odotellessa, perehdypä vaikkapa seuraaviin juttuihin:

  • Lähetysompeluseura jälleen netissä 28.5. Huom! ei edellytä käsitöiden tekemistä. Mikäli kiinnostuit, kurkkaa täältä tarkemmat tiedot ja ohjeet siitä, miten pääset mukaan. Tässä myös söpö Sway samoilla sisällöillä.
  • Työkokeilunsa baptistikirkossa pari viikkoa sitten päättänyt Niina Günther laati yhtenä viimeisistä työtehtävistään kutsumus-aiheisesta tekstistään alustusversion. Alustus on muotoilua ja kuvien valintaa myöden Niinan käsialaa. Kiitämme Niinaa työkokeiluun liittyvästä työpanoksesta ja siitä, että hän haluaa olla edelleen mukana vapaaehtoisremmissä! Mikäli haluat lukea Niinan ajatuksia nimenomaan kuluneelta koronakeväältä, se onnistuu täällä.
  • Laitoimme useamman naisen voimin pystyyn Toivon tekstiilitorin, jossa myydään Raili Huhtalan Someen tuomia Sierra Leonessa valmistettuja Suomessa suunniteltuja vaatteita. Myyntituotto käytetään sen ammattikoulun hyväksi, jossa vaatteet valmistettiin. Torilla kannattaa vierailla ensisijassa tietokoneella. Näin homma toimii sujuvimmin käyttäjän kannalta.
  • Kuten kerrottua, naisten kesäleiriä ei tänä kesänä järjestetä. Syyspäivät todennäköisesti kuitenkin toteutuvat. Näillä näkymin ne järjestetään 19.-20. syyskuuta. Myös etäosallistuminen pyritään tekemään mahdollisimman suuressa määrin mahdolliseksi. Paikka ja aika varmistunevat pian.
  • Suvivirret soivat tänä vuonna tyhjille saleille, mutta onneksi etsivä löytänee runsaasti versioita kuunneltavakseen ja niitä saatta hyvinkin ilmestyä eri kanaviin lähipäivinä lisää. On ammattilaulajien ja lapsikuoron versiota. Tampereen konservatorion huiluoppilaiden versio, jossa tyttärenikin on mukana yhtenä monista, löytyy tästä.

Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.

Maija

Nettiompeluseura ja muita kevätjuttuja

Vaikka viime päivinä ei ole ollut erityisen lämmin, auringon paiste ja lintujen laulu ovat pitäneet kevään muusta kummallisuudesta huolimatta mieltä korkealla. Juuri tänään tuntuu, että on helppo olla kiitollinen monista asioista. Omassa elämässäni korona on vaikuttanit eniten työhöni vierailujen ja tapahtumien peruuntumisen myötä. On täytynyt löytää tapa palvella täysin etänä. Tässäpä listaus joistakin asioista, joista voimme nauttia näinäkin viikkoina ja päivinä, kun emme pääse kosketusetäisyydelle:

  • Lähetysompeluseura netissä 7.5. Huom! ei edellytä käsitöiden tekemistä. Mikäli kiinnostuit, kurkkaa täältä tarkemmat tiedot ja ohjeet siitä, miten pääset mukaan. Tässä myös söpö Sway, jota voit jakaa eteenpäin.
  • Vielä muutaman päivän voit kuunnella tamperelaisen sisaremme Milla Heleniuksen loistavan aamuhartauden Yle Areenasta. Mikäli missasit sen, voit lukea hartauden tekstinä tästä.
  • Millan hartausteksti on osa Koronakirjoituksia -sarjaa, joka toivon mukaan tässä kevään ja kesän myötä vielä kasvaa. Mikäli itse olet laittanut ajatuksiasi ylös ja haluaisit ne ehkä julkaista, ota yhteyttä. Tekstin ei tarvitse olla niin sanotusti valmis; editoidaan siitä yhdessä toimiva.
  • Työkokeilussa baptistikirkolla vielä pari viikkoa oleva Niina Günther löysi hyvän Raamatun lukemiseen inspiroivan vinkkisivun. Kannattaa tutustua, kuten Ruut-nettilehteen ylipäänsäkin.
  • Kesän ja syksyn naistentapahtumien järjestämisestä ja järjestämisen tavasta ei ole vielä varmuutta. Sivustolla ja baptisti.fi-sivustolla tiedotetaan aikanaan mahdollisista peruuttamispäätöksistä.
  • Ihan pian on toukokuu, ja toukokuun alustuksena julkaistaan lähipäivinä tällä kertaa nimenomaan Niinan kutsumukseen liittyvä teksti. Se itse asiassa ilmestyi jo Kodin Ystävän vuoden ensimmäisessä numerossa, mutta nyt siihen on liitetty myös pohdintakysymyksiä, rukousaiheita ja sovellusvinkit.
  • Meillä on Niinan kanssa valmisteilla myös jotakin melko jännittävää – nimittäin raamattuaiheinen podcast. Se on vielä siinä määrin idullaan, ettei jaksojen ilmestymispäivämääriä (tai edes nauhoituspäivämääriä) ole toistaiseksi tarjota, mutta siinä määrin innostuneita olemme, että varmasti kesän kuluessa kuulette tästäkin aiheesta lisää.

Pysykäähän terveinä ja olosuhteisiin nähden hyvillä mielillä. Ja jos ette pysy terveinä, ja mielikin mataa, niin pysykää tallessa Taivaan Isän sylissä. Siunausta kaikkien kaikenlaisiin tilanteisiin!

Maija