Baptistinaisten kansainvälinen rukouspäivä 1.11. 2021 – Rohkea elämä!

Jo 1950-luvulta lähtien järjestetty, marraskuun ensimmäisenä maanantaina vietettävä baptistinaisten kansainvälinen rukouspäivä kutsuu maailman baptistinaisia hiljentymään yhteisten rukousaiheiden äärellä.

Rukouspäivän historia

Rukouspäivän logon värit kuvaavat maailman baptistinaisten eri toimialueita, jotka ovat Aasia (vaaleansininen), Afrikka (violetti), Eurooppa (tummansininen), Karibia (vihreä), Latinalainen Amerikka (keltainen), Australia ja Oseania (punainen) sekä Pohjois-Amerikka (oranssi).

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Lontoossa kokoontui 19 baptistinaista yhdeksästä Euroopan maasta, joiden joukossa oli myös Suomi (Helmi Sihvonen). Sota oli ravistellut näitä naisia ja heidän sisaruuttaan Kristuksessa, joten yhteen tultiin menetysten, epäluulon ja häpeän haavoja yhä kantaen. Haavat alkoivat kuitenkin parantua naisten rukoillessa yhdessä Isä meidän -rukousta.

Kolmantena kokouspäivänä perustettiin Euroopan baptistinaisten liitto (EBWU), jonka puheenjohtajaksi valittiin tanskalainen Marie Norgaardin. Lisäksi päätettiin, että marraskuun ensimmäisen viikon ajan tulisi järjestää rukouskokouksia, joissa naiset hiljentyisivät rukoilemaan ”toinen toistensa ja koko maailman puolesta”.

Päätöksen pohjalta syntyi kaksi vuotta myöhemmin Baptistinaisten kansainvälinen rukouspäivä. Päivää varten koostettu rukousohjelma leviää nykyisin 156 maahan ja se käännetään ainakin 80:lle kielelle. Tuhansien ja tuhansien naisten rukouksella on merkitystä! Jumala kuulee ja vastaa.

Järjestä rukouspäivän kokoontuminen

Vuoden 2021 rukouspäivää vietetään maanantaina 1.11. Voit järjestää rukouspäivän tapahtuman seurakunnassasi monin tavoin. Rukousryhmä voi kokoontua perinteisesti tai etäyhteyksin. Etäryhmä voi kokoontua kokouspalvelun kautta (Teams/Meet/Zoom/Skype/WhatsApp-ryhmäpuhelu) tai viestimuotoisesti (sähköposti/WhatsApp).

Fyysisesti yhteen tuleva rukousryhmä voi kokoontua seurakunnan tiloissa tai kodeissa. Myös esimerkiksi rukouskävely tai rukoilu julkisilla paikoilla on hyvä mahdollista. Eri maanosien rukousaiheista voidaan kustakin tehdä myös oma rukouspisteensä, jotka kokoontumisessa kierretään omaan tai oman pienemmän ryhmän tahtiin.

Rukouspäivän materiaalit

Rukouspäivän 2021 suomennetut/suomeksi laaditut materiaalit ovat seuraavat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s