
Kulunut vuosi on ollut kovin erilainen kuin vuosi sitten olisimme kukaan osanneet odottaa. Sama pätee tulevaan jouluun. Luultavasti liki jokaisen joulunviettoon tavalla tai toisella vaikuttaa pienen pieni virus, jonka nimen kirjoittaminen alkaa tuntua jo kovin väsyttävältä. Olosuhteet eivät siis ole optimaaliset, mutta eivätpähän ne olleet sitä myöskään aivan ensimmäisenä jouluna. Ja silti, eläinsuojan turvattomuuteenkin, saapui paimenten mukana varmuus siitä, etteivät Maria, Joosef ja vastasynyt olleet yksin. Emme ole mekään.
Koska tänä jouluna monilla saattaa olla aikaa lukea, katsella ja kuunnella monenmoista sisältöä, listaan tähän joitakin mediatuotteita, joiden aikaansaamisessa yhdellä jos toisellakin baptistinaisella on ollut suuri vaikutus. Kiitos kaikille lahjakkaille, uutterille ja sitoutuneille naisille!
Lue loppuun