Aloitin naistentyön puheenjohtajana tämän vuoden alusta. Aiemmin laaditun opetussuunnitelman aihepiiri ei voisi sopia paremmin alkavaan vuoteen. Rukouksen vuosi kuulostaa hyvin turvalliselta vaihtoehdolta siirtyä eteenpäin uudessa tilanteessa!

Kuulemme aiheesta varmasti opetusta tulevan vuoden varrella eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Itselle tulee ensimmäisenä mieleen se, että koska tämä on rukouksen vuosi, niin meidän oikeastaan pitäisi rukoilla koko ajan. Itse en ole paras henkilö omalla esimerkilläni sitouttamaan naisia käymään seurakunnan rukoustilaisuuksissa, jotka toki ovat aivan oleellisia seurakunnan toiminnan kannalta. Koen persoonani olevan enemmän sellainen, joka avautuu omista rukousaiheistaan pienessä ja itselleni läheisessä piirissä.
Kuuntelin hiljattain Antero Laukkasen pysäyttävän puheen rukouksen tärkeydestä. Tiedämme varmaan, että kansanedustaja sairastaa vakavaa sairautta. Puhetta kuunnellessa se vaikutti enemmänkin testamentilta, koska puhuja ei itse tiedä, miten kauan puhuminen ja seurakuntavierailut ovat hänelle mahdollisia. Hän puhui siis tärkeimmästä. Voit kuunnella Järvenpään Vapaaseurakunnassa 15.1 nauhoitetun äänitteen osoitteessa https://youtu.be/fprpzPDWpqs
Mitä tarkoitin sanoessani, että meidän pitäisi rukoilla koko ajan. Näin sanoo Raamattu 1. Tess.5:17. Yksinkertaisesti ”Rukoilkaa lakkaamatta”. Kun teen päätöksiäni, voin muuttaa sen rukoukseksi. Kun huolet tai erilaiset tunteet valtaavat minut, muistan rukouksen ja sen, että mikään tilanne ei ole Jumalalle mahdoton. Rukous kulkee mukana. Se on kuin luonnollinen hengitys. Älkäämme tyytykö vain aineellisiin siunauksiin ja rukousvastauksiin, vaan rukous antakoon meille hengellisen siunauksen rukouksen vuonna 2023.
Naistentyön johtokunta kokoontui perjantai-iltana 27.1 järjestäytymiskokoukseensa. Tulevia tapahtumia ovat Naisten kevätkokous Tampereella 25.3. Railin työtoveri, sierraleonelainen Jinnah Kampbell vierailee seurakunnissamme 14.-30.5. Muista rukouksissasi matkan monia taloudellisia ongelmakohtia, jotta matka toteutuisi ja olisi siunaukseksi hänelle ja meille. Laita jo kalenteriisi Naisten kesäleiri Kesärannassa 20.-23.7!
Tulen mielelläni vierailemaan naistenpiireissä helmi-huhtikuun aikana. On hyvä kurkistaa teidän toimintaanne, mutta toinen puoli minusta haluaa kertoa lähetystyöprojektistamme Sierra Leonessa, minne valmistaudun syksyllä taas lähtemään.
Toin keväällä Sierra Leonesta uusia tunikoita ja hameita myyntiä varten. Myynti sujuikin mainiosti kesäjuhlilla ja naisten syyspäivillä. Jäljellä olevat vaatteet on nyt päivitetty Toivon tekstiilitorille. Käy kurkistamassa, löytyisikö sieltä jotakin sinullekin, joka et ole päässyt aidosti vaaterekkien vierelle!
Muistetaan rukouksissamme myös Liisa Luotoa, joka on perheineen Suomessa. Liisan äidille odotetaan hyvää hoitopaikkaa, jolloin matka takaisin työkentälle olisi mahdollinen. Lapset sinne jo ikävöivät! Suomen talvi on varsinkin Eeliksen mielestä kylmä.
Raili Huhtala