Suomen baptistinaiset on virallisesti järjestäytymätön Suomen baptistikirkon naisten yhteisö, jonka
tavoitteena on palvella Jumalaa ja lähimmäisiä lähellä ja kaukana opettamalla ja rohkaisemalla naisia tunnistamaan lahjansa sekä ottamaan ne käyttöön Jumalan kunniaksi.
Suomen baptistinaisten puheenjohtajana toimii Marja Portaankorva ja palkattuna työntekijänä Maija Latvala. Naistentyötä suunnittelee ja organisoi lisäksi johtokunta, johon kuuluu Marjan ja Maijan lisäksi viisi jäsentä eri puolilta Suomea.
Suomen baptistinaisten vuosittaisista tapahtumista tärkeimmät ovat maaliskuun kaikille avoin suunnittelukokous, kesän leiri, jonne myös lapset ovat tervetulleita, syyspäivät, sekä baptistinaisten maailmanlaajuisen rukouspäivän paikallisseurakunnissa järjestettävät kokoontumiset marraskuussa.
Vuonna 2019 Suomen baptistinaisten toiminnassa otettiin käyttöön viisivuotinen Jeesuksen jäljissä –opetussuunnitelma, jonka teemana on vuonna 2022 Runneltujen vuosi.
Suomen baptistinaiset pitää yllä yhteyksiä sekä Euroopan baptistinaisten kattöjärjestöön (EBWU) että Baptistien maailmanliiton naisjaostoon (BWAD).

