
Helteiden helpotettua heinäkuu alkoi huomattavasti miellyttävämmissä merkeissä, sellaisena Suomen kesänä, jolloin välillä tarvitaan pitkähihaistakin tai sateenvarjoa. Henkilökohtaisesti sopii oikein hyvin niin, ja uskon teistä monien jakavan tämän kokemuksen.
Kuten osa meistä muistanee, tänä vuonna teemamme on ollut rohkeus. Poikkeusolot ovat varmasti vaatineet meiltä itse kultakin jollain tavoin venymistä myös rohkeuden suhteen. Toisaalta ne ovat epäilemättä nostaneet esiin myös uudenlaista pelkoa ja ahdistusta. Olisikin äärimmäisen hienoa, jos pääsisimme jakamaan kokemuksiamme rohkeudesta, jota olemme joutuneet käyttämään tai jota koemme kipeästi tarvitsevamme.
Koska naisten kesäleiri on peruttu, kokemusten jakaminen ei tule onnistumaan sen puitteissa. Tosin Raili Huhtalan kanssa pohdiskelimme alustavasti, olisiko leirin aikoihin jälleen paikallaan kokoontua netissä ompeluseuran merkeissä. Mikäli tähän päädytään, ilmoittelemme asiasta myöhemmin. Jos kiinnostusta kokoontumiseen on, kertokaa toki, sillä tieto lisää motivaatiota tapaamisen järjestämiseen.
Se on nyt joka tapauksessa virallista, että syyspäivät ovat tulossa! Varaus AitO-kurssikeskukseen, jossa päivät pidettiin viime vuonna, on tehty. Tervetuloa siis Tampereen Aitolahteen 19.-20. syyskuuta. Tampereen naiset vastaavat tänä vuonna tapahtuman ohjelmasta. Etäosallistumistapoja syyspäiviin pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan, sillä luonnollisesti moni joutuu yhä jättämään tämän kaltaiset kokoontumiset väliin.
Pyrimme luonnollisesti järjestämään tapahtuman mahdolisimman turvallisesti huolehtimalla etäisyyksistä ja hygieniasta. Majoittuminen yhden hengen huoneissa on aivan kaikille halukkaille mahdollista. Koska nykyisessä tilanteessa on vaikeaa arvioida, moniko olisi saapumaan paikan päälle, on hyvin tärkeää, että pyritte ilmoittautumaan mielellään heti ilmoittautumisen avautuessa myöhemmin heinäkuussa. Näin voimme varmistua hyvissä ajoin siitä, että tapahtuma voidaan järjestää hinnoilla, jotka olemme AitO:n kanssa sopineet.
Muita heinäkuun huomioita:
- Toivon ehtiväni vielä heinäkuun aikana julkaista uuden alustuksen sivustolla. Sitä odotellessa voitte kokeilla vaikkapa gimbaalikuvaamisen ja videoeditoinnin harjoitustyönä tekemääni kävelyhartautta, joka löytyy tästä. Pihla Siekkisen (entinen Keränen) radiohartauden taas voit kuunnella tästä.
- Niina Güntherin kanssa valmistelemani Raamattu-podcast on edennyt pisteeseen, jossa ensimmäinen jakso on nauhoitettu. Projekti tuntuu meistä edelleen lupaavalta, joten toivotaan, että saamme nauhoituksia purkkiin niin, että pääsisitte kuuntelemaan ensimmäisiä keskusteluja viimeistään alkusyksyyn mennessä. Hankkeen puolesta saa rukoilla!
- Hyvin tärkeäksi kokemanani rukousaiheena haluaisin jättää teille myös projektin, johon olen varsin ihmeellistenkin käänteiden pohjalta päätynyt. Tututstu siihen tarkemmin tästä.
- Mikäli Toivon tekstiilitori ei ole vielä tuttu, tai jos tuntuu, että jokunen kesäinen vaate kelpaisi täydentämään garderobia, laadukkaita vaatteita on vielä saatavilla. Torilla kannattaa vierailla ensisijassa tietokoneella, jolloin homma toimii sujuvimmin käyttäjän kannalta. Vaatteita on varmastikin mahdollisuus sovittaa ja ostaa vielä syyspäivilläkin.
Lempeää heinäkuuta teille kaikille!
Maija