Marraskuun 4. päivänä baptistinaiset ympäri maailmaa kokoontuvat yhteen tutkimaan Jumalan Sanaa, rukoilemaan ja uhraamaan, jotta Kristus siten saisi koskettaa maailmaamme. Viisi vuotta kestänyt teemamme, ”Nouse, loista”, saa päätöksen tämän vuoden aiheella Palvele.
Baptistinaiset ovat siis kokeneet Kristuksen kirkastamisen todeksi Yhteisöjemme, Muuttumisen, Yhteyden, Oikeudenmukaisuuden ja Palvelemisen kautta. Olemme tavoitelleet entistä vahvemmin rukouksen, todistuksen ja palvelemisen avulla lähetystehtävässämme rauhaa, sovintoa, oikeudenmukaisuutta ja kehitystä, joka auttaa yhteisöjämme muuttumaan. Karibian baptistinaiset ovat vahvistaneet työtään pahoinpideltyjen lasten ja naisten sekä ihmiskaupan uhrien auttamiseksi.
Yli 58 vuoden ajan baptistinaiset ovat viettäneet rukouspäivää rukoillen, paastoten, osallistumalla viikonloppuretriitteihin ja muihin tapahtumiin koko seurakunnan kanssa marraskuun aikana. (Suomentajan huomio: Euroopassa baptistinaisten yhteiset rukouskampanjat alkoivat jo vuonna 1956. Täällä työ on siten toiminut jo 63 vuotta. Viisi vuotta myöhemmin rukouspäivästä tuli maailmanlaajuinen.)
Raamatusta löytyy monia hyviä esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat suuresti iloiten palvelleet ja kunnioittaneet Herraa. Yksi heistä on Daavid. Me palvelemme Jumalaa palvelemalla muita. Alla on luetteloitu yhdeksän siunausta, joita koemme palvellessamme toisia.

Palveleminen
- auttaa meitä löytämään ja kehittämään hengellisiä lahjojamme (1. Kor. 12)
- tuo ihmeitä elämäämme (Joh. 2)
- suo meidän kokea iloa ja rauhaa, jonka kuuliaisuus saa aikaan (1. Piet. 4:10-11)
- kasvattaa meitä Jeesuksen kaltaisuuteen. Se tapahtuu, kun kiinnitämme huomion itsestämme toisiin. Alamme nähdä heidät Jeesuksen tavoin ja näemme Jeesuksen heissä. (Matt. 25:40)
- sitoo meidät toisiin kristittyihin, jotka auttavat meitä seuraamaan Jeesusta yhdessä. Tämä on Jumalan suunnitelma koskien sitä, miten seurakunnan tulee toimia. (Hepr. 10:24-25)
- kasvattaa uskoamme. Kun siirrymme pois mukavuusalueeltamme, Jumala paljastaa uusia piileviä kykyjä meissä ja seurakunnassaan.
- antaa meidän kokea Jumalan läsnäoloa uusin tavoin. Rohkaisu ja paraneminen kulkevat käsi kädessä. Kun rohkaisemme toisiamme ja he kokevat paranemista, mekin saamme rohkeutta.
- tekee hyvää sielulle. Tutkimukset osoittavat, että vapaaehtoisuus tekee hyvää mielellemme ja ruumiillemme ja helpottaa stressiä ja depressiota.
- lisää lahjojamme ja innostustamme ja rakentaa itseluottamusta, voimia ja vahvuutta.
Joskus kristityt esittävät tekosyitä olla palvelematta, kuten ”ei minulla ole aikaa”, ”ei minua tarvita” tai ”ei minulla ole mitään erityislahjoja”. Mutta: ”Jumala ei kutsu varustettuja, Hän varustaa kutsutut”. Raamattu kertoo, miten Jumala on käyttänyt ihmisiä, joilla on ollut samanlaisia epäilyksiä, muuttamaan historian kulkua.
Mooses – ei johtaja, eikä puhuja, mutta Jumala käytti häntä viemään Israelin pois orjuudesta.
Daavid – kaikkein nuorin veljeksistä, mutta Jumala käytti häntä voittamaan jättiläisen. Lopulta hänestä tuli kuningas.
Paavali – kristittyjen murhaaja ennen Jeesuksen kohtaamista, mutta hänestä tuli historian kaikkein kunnioitetuin ja tuotteliain kirjoittaja ja seurakuntien perustaja.

Jumala ei ainoastaan halua tehdä työtä kauttasi – Hän haluaa tehdä työtä sinussa.
Jumala siunatkoon teitä sisareni, kun osallistutte vuoden rukouspäivään: Nouskaa, loistakaa palvelemisen kautta.