Orja vai perillinen?

Juttelin hiljattain naisen kanssa, joka koki itsensä väsyneeksi, koska häntä pyydettiin jatkuvasti palvelemaan muita ihmisiä. ”Koen etten elä omaa elämääni”, hän valitti.

Juuri tämä on naisten yleinen ongelma kaikkialla. On oikeastaan tarpeetonta rohkaista naisia palvelemaan, koska tuntuu, että tässä he ovat jo tulleet täysi-ikäisiksi. Tuo kyseinen nainen ei palvellut ketään, hän orjuutti itsensä. Kun sanoin sen hänelle, hän tajusi heti asioiden eron.

Raamattu erottaa toisistaan talon perillisen ja orjana toimimisen monissa paikoissa (lue esim. Gal. 3:23 – 4:9). Orjan on palveltava isäntäänsä ja tuskin mitkään hänen omat tarpeensa tulevat huomatuiksi tai niitä kysellään. Talon tyttärestä pidetään huolta, ja mitä hän sitten tekeekin, sen hän tekee aivan omasta tahdostaan vahvistaakseen taloutta ja Isänsä liiketoimia.

Jumala ei orjuuta

Ei Jumala luonut ihmistä kenenkään orjaksi. Kun me orjuutamme itsemme, teemme sen, koska annamme asioiden ja ihmisten tulla ”jumaliksi” ja vaatia meiltä kohtuuttomuuksia. Orjina meitä ajaa pelko siitä, että loukkaamme näitä ”mestareita” ja meitä rangaistaan. Jopa meidän oma syntinen ja itsekäs luontomme on tällainen ”mestari”.

Kun todella väsymme palvelemaan, meidän on tehtävä itsellemme vaikea kysymys: Miksi teen tätä? Esimerkiksi: Miksi siivoan koko ajan? Mitä tai ketä pelkään? Mitä haluan tällä saavuttaa: tarvitsenko sitä, että minua rakastettaisiin enemmän? Me kuulumme talon tyttäriin, mutta käyttäydymme kuin orjat. Aivan samoin kuin Tuhlaajapoika-kertomuksen vanhempi veli (Luuk. 15), me olemme tietämättömiä siitä, ettemme pysty ansaitsemaan hyväksyntää; kaikkihan on jo meidän (1. Kor. 3:21 – 23)!

Tältä pohjalta palvelemme Jumalan tyttärinä. Tiedämme sen, eikä meidän tarvitse ansaita mitään. Me elämme, koska Jumala rakastaa meitä. Vietämme aikaa Hänen pöydässään, puhumme Hänelle ja opimme tuntemaan Hänen mieltänsä. Me rakastamme sitä, että saamme antaa palvellessamme, osallistuessamme Jumalan taloudenhoitoon pelastaa maailmaa kaikelle mitä meillä on. Hiljaiset ja kiireiset hetket sulavat yhteen. Isä, jolle me kuulumme hänen lapsinaan ja perillisinään, huolehtii tarpeistamme.

Pattereita lataava palveleminen

Emme siis tee työtä syyllisyydestä tai pelosta käsin. Me saamme loistaa palvellessamme. Isän perinnön suuruus tulee näkyväksi maailmalle, kun teemme sellaista, mitä rakastamme ja mihin meillä on lahjoja. Totta on tietenkin, että sekin saattaa olla vaativaa ja kiireistä, mutta tältä perustalta palveleminen lataa myös pattereita, eikä tyhjää niitä.

Niinpä, rakkaat sisareni, kysytään itseltämme nuo vaikeat kysymykset (Miksi teen tätä? Mitä tai ketä pelkään? Mitä haluan tällä saavuttaa?) rukoillessamme. Ja sen jälkeen, loistakoon tämä sydämestä nouseva palveleminen muuttaen maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s