Jeesus syntyi aikaan ja paikkaan, jossa perheen ja suvun merkitys oli nykyistä suurempi. Ne määrittelivät pitkälti ihmisen identiteetin ja tätä myötä hänen tekemänsä elämänvalinnat. Jeesus kuitenkin poikkesi kaavasta määrittelemällä perheensä uudella tavalla.

Tammikuun alkupuolella ilmestyneessä alustuksessa kirjoitin syvärohkaisemisesta, joka on luonteeltaan identiteettimme vahvistamista. Jeesus sai nimenomaan tämänkaltaista syvää rohkaisua osaksi Isältään juuri ennen julkisen tehtävänsä alkamista.

Mutta syvärohkaisiko Jeesus itse?

Markuksen evankeliumin kolmannen luvun jakeissa 31-35 on katkelma, jossa on kyse jostakin hieman samankaltaisesta kuin Jeesuksen kasteensa yhteydessä kuulemissa sanoissa. Siinäkin luodaan ja vahvistetaan sanojen kautta perheenjäsenten välistä yhteyttä.

Jeesus oli palannut kotiseudulleen. Hänen ympärilleen kerääntyi niin paljon kansaa, etteivät Jeesus ja opetuslapset päässeet edes syömään (Mark. 3:20).  Ymmärrettävästi Jeesuksen perhe huolestui tilanteesta ja lähti hakemaan tätä luokseen. He pelkäsivät Jeesuksen olevan kenties ”poissa tolaltaan” (Mark. 3:21). Kun he saapuivat sen rakennuksen luokse, jossa Jeesus oli, he jäivät ulos seisomaan. Joku lähetettiin hakemaan Jeesusta perheensä luo.

”Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua.” Jeesukselle sanottiin.

Jeesus vastasi:

»Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?» Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: »Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.»

Perheen pettymys

Katkelma herättää kahtalaisia tunteita. Jeesuksen ympärillä istuville tilanne on syvällä tavalla rohkaiseva – Jeesus tunnistaa heidät perheekseen! Jokaista heistä Jeesus kutsuu äidikseen, sisarekseen tai veljekseen, joilla kaikilla on yhteinen Isä, Jumala.

Samaan aikaan Jeesuksen biologinen perhe tuntuu jäävän sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti Jeesuksen ympärillään olevia kohtaan tunteman yhteyden ulkopuolelle. Miksi Jeesus jättää perheensä syrjään suosien sen kustannuksella ympärilleen hakeutuvia?

Vaikuttaa siltä, että Jeesuksen toiminnan alkuvaiheessa perhe ei yksinkertaisesti ymmärtänyt Jeesuksen tehtävää ja kutsumusta, vaikka Jeesuksen syntymään ja lapsuuteen liittyykin toki asioita, joiden olisi pitänyt kertoa, ettei hänen elämänsä muiltakaan osin tule kulkemaan totuttuja latuja. On kuitenkin hyvin inhimillistä ajatella, että Jumalan suunnitelma toteutuu jollain tavoin tutuissa ja helposti käsitettävissä raameissa. Jeesuksen toiminta tuntui perheestä ehkä jo tarpeettomankin oudolta: Tähäkö hänet tosiaan oli kutsuttu? Palvelemaan niin, ettei edes leipäpalaa suuhunsa saanut?

Markuksen evankeliumin jakeessa 6:4 Jeesus sanoo:

”Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan.”

Jeesus tuntuu kokeneen ”omiensa” parissa selkeän torjunnan. Hänen tehtäväänsä ei suhtauduttu sen ansaitsemalla vakavuudella. Oma perhe ei rohkaissut häntä.

Perheen näkökulmasta tilanne on tavallaan ymmärrettävä. Maininnat Jeesuksen poikanaan kasvattaneesta Joosefista päättyvät evankeliumeissa Jeesuksen lapsuuteen sijoittuvaan kertomukseen pääsiäisjuhlasta, jonka päätyttyä Jeesus jää temppeliin vanhempien lähtiessä kotimatkalle. Maria lieneekin siis ollut Jeesuksen julkisen toiminnan alkaessa leski, josta esikoispojan olisi tullut vahvan perinteen mukaan huolehtia.

Jeesus ei kuitenkaan voinut tältä osin täyttää ympäröivän kulttuurin ja yhteisön edellyttämää mittaa; hän kun kuului ensisijaisesti taivaalliselle Isälleen. Hänen identiteettinsä perusta oli tuossa suhteessa, ja näin ollen suhde myös määritti hänen tärkeimmät elämänvalintansa, joita biologisen perheen oli ymmärrettävästi vaikea hyväksyä ja käsittää. Perhe- ja sukukeskeisessä kulttuurissa yksilön identiteetti määräytyi pääasiassa perheen kautta. Jeesus rikkoi kaavan, minkä on täytynyt satuttaa perhettä syvästi – etenkin kun siltä tuntuu nimenomaan puuttuneen eheä ymmärrys Jeesuksen poikkeuksellisesta identiteetistä ja kutsumuksesta, jotka olisivat selittäneet hänen valintansa.

Tervetuloa perheeseen

Markuksen evankeliumin katkelmassa kuvatussa tilanteessa Jeesuksen viesti oli, että identiteettimme syvimmän perustan tulee olla perheen tai muun ympäristömme suosittaman perustan sijaan Jumalassa, mikäli haluamme kuulua hänen Poikansa perheeseen.

Me olemme ensisijaisesti Jumalan omia (Apt. 27:23: ”Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen.”) Etsimme Hänen tietään ja koemme erityislaatuista yhteyttä toisiin Jumalan omiin. Sen jälkeen voimme olla, ja olemme, myös toistemme ja meille tärkeiden asioiden omia  – puolisomme, lastemme, perheenjäsentemme, sukulaistemme, ystäviemme, työmme, harrastustemme, muiden mielenkiinnon kohteittemme…

Ajatus siitä, että minut kutsutaan asettumaan Jeesuksen äitinä, sisarena tai veljenä osaksi Isä Jumalan perhettä on äärimmäisen rohkaiseva. Luojani ja Lunastajani kutsuvat minut niin läheiseen suhteeseen kanssaan, ettei ihmiskielessä yksinkertaisesti ole syvempää läheisyyttä kuvaavia sanoja.

Tähän sisältyy myös vahva vapauttava puolensa; minun ei tarvitse etsiä arvoani ja itseäni niiden asioiden kautta, joita ympäristömme meille arvomme ja identiteettimme perustaksi suosittaa. Työssä saadut voitot (vaikka niitä tulisikin), karttuva omaisuus (vaikka sitä olisikin) tai selfhelp-henkinen mielenrauhan etsiminen (vaikka se löytyisikin) eivät ratkaise itseni ja elämäni arvoa, sillä sen pysyvin perusta on perheessäni – ei siinä, jonka kanssa asun (vaikka sekin on tärkeä), vaan siinä, jonka kanssa tunnustan olevani Jumalan oma ja palvelevani perimmältäni häntä.

Kutsu perheeseen koski myös Jeesuksen perhettä

Raamattu ei kerro meille, miten Jeesus kohtasi biologisen perheensä Markuksen evankeliumin kolmannen luvun katkelmassa kuvatun tilanteen jälkeen. Ehkä hän yritti selittää identiteettinsä ja tehtävänsä luonnetta ja perustaa perheelleen, kuten oli kenties tehnyt jo aiemminkin. Ehkä hän yritti sanoa, että mikäli perhe pääsisi yli loukatuista tunteistaan ja ylpeydestään, se olisi tervetullut osaksi sitä samaa suurta perhettä, johon Jeesuksen ympärille kokoontuvat kuuluvat.

Siitä, korjautuiko Jeesuksen suhde biologiseen perheeseensä ennen Jeesuksen kuolemaa, emme tiedä. Johanneksen evankeliumissa (19:26–27) kuitenkin kuvataan, miten Jeesus vielä viimeisillä voimillaan huolehtii – ikään kuin esikoispojan vastuuseen lopulta tarttuen – että äiti saa ”uuden pojan” menetettävän tilalle. Mielenkiintoista on, ettei Jeesus tässäkään yhteydessä kutsu äitiään äidiksi, vaan naiseksi.

Jeesuksen kuoleman jälkeen sekä Jeesuksen äidin että veljien mainitaan kuuluneen tämän seuraajien joukkoon (Apt. 1:14). ”Herran veli” Jaakobin (Gal. 1:19) tiedetään myös nouseen myöhemmin johtoasemaan Jerusalemin seurakunnassa. Lähtivätkö perheenjäsenet mukaan Jeesuksen seuraajajoukkoon – perheeseen – jo ennen Jeesuksen kuolemaa? Vai tarvittiinko ylösnousemus avaamaan heidän silmänsä, jotta he saattoivat ymmärtää perheenjäsenyydestään ikään kuin ”irtisanoutuneen” pojan ja veljen täysin poikkeuksellista tehtävää, joka perustui hänen täysin poikkeukselliseen identiteettiinsä Jumalan Poikana?

Niin tai näin, yhtä kaikki on lohdullista ja rohkaisevaa huomata, että lopulta myös Jeesuksen perhe löysi tiensä hänen varsinaiseen perheeseensä ja otti paikkansa osana sitä. Kuvio ei ole meillekään täysin tuntematon. Monien perheemme jäsenten voi olla vaikeaa ymmärtää sitoutuneisuuttamme Jumalan perheeseen. Jeesuksen perheen vaiheet kuitenkin rohkaisevat: Toivoa ei tässäkään suhteessa tarvitse hylätä.

Pohdittavaa:

• Mitkä ovat meidän ajassamme ja ympäristössämme asioita, jotka tuntuvat vaativan meitä ja minua valitsemaan ne Jumalan lapseuden sijaan identiteettimme ja elämänvalintojemme pohjaksi?

• Millä tavoin ajatus Jumalan perheeseen kuulumisesta Jeesuksen perheenjäsenenä rohkaisee sinua?

• Millaisia kokemuksia sinulla on siitä, että kuulumistasi Jumalan perheeseen ei ymmärretä?

Rukoiltavaa:

• Kiitä Jumalaa siitä, että hän on kutsunut sinut Jeesuksen kautta perheeseensä. Kiitä niistä veljistä, sisarista, lapsista ja vanhemmista, joita sinulla on tuon perheen jäsenenä.

• Pyydä, että ymmärryksesi ja tunteesi Jumalan perheeseen kuulumisesta ja läheisimmästä mahdollisesta yhteydestä Jeesukseen ja muihin tuon perheen jäseniin, voisi vahvistua ja tulla suureksi voimavaraksi elämässäsi.

• Pyydä, että ne perheesi jäsenet, jotka eivät tunnu ymmärtävän, miksi haluat kuulua Jumalan perheeseen, tai mitä tuohon perheeseen kuuluminen merkitsee, löytäisivät lopulta tiensä tuohon perheeseen.

Toteutettavaa:

• Ala aktiivisemmin ajatella itseäsi Jeesuksen läheisenä ja Jumalan perheen jäsenenä. Ala aktiivisemmin ajatella, että myös seurakuntasi jäsenet kuuluvat tuohon samaan perheeseen. Puhe sisarista ja veljistä ei ole pelkkää fraasia.

• Tarkkaile, mitä vaikutuksia on sillä, että keskityt aiempaa voimakkaammin ajatukseen Jumalan perheen jäsenenä olemisesta. Mitä vaikutuksia on sillä, että näet myös seurakuntalaiset entistä vahvemmin tuon saman perheen jäseninä?