Tammikuun alustus 1/2 – Syvää rohkaisua

Juuri ennen kuin Jeesus aloitti julkisen toimintansa ryhtyen rohkaisemaan muita, häntä itseään rohkaistiin syvällä tavalla.

Uuden Jeesuksen jäljillä -opetussuunnitelman mukaisesti pohdimme vuoden 2019 aikana sekä kerran tai kaksi kuukaudessa julkaistavissa alustuksissa että naistentapahtumissa rohkaisun teemaa; vuosi 2019 on siis rohkaisun vuosi! Tavoitteena on, että ymmärrämme rohkaisun merkitystä paremmin, mutta yhtä lailla haluamme oppia rohkaisemaan useammin ja osuvammin. Vuoteen johdattelevia ja tavoitteita avaavia ajatuksia voit halutessasi lukea tarkemmin täältä.

Talven ja kevään aikana käymme läpi evankeliumit temaattisesti, keskittyen nimenomaan rohkaisuun liittyviin teksteihin. Ensimmäiseksi evankeliumiksi valitsin niistä vanhimman, Markuksen evankeliumin, johon liittyvät perustiedot olen koonnut tiiviissä muodossa tänne.

Markuksen evankeliumissa ei ole Jeesuksen syntymään tai lapsuuteen liittyviä tekstejä. Markuksen matkassa hyppäämmekin siis varsin suoraan tilanteeseen, jossa Jeesuksen julkinen toiminta on alkamaisillaan. Juuri ennen sitä Jeesus saa osakseen hyvin syvää rohkaisua – jopa massiivista sellaista!

Johannes Kastajan kerrotaan juuri julistaneen:

»Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.»

Mark. 1:7–8

Pian Jeesus saapuukin Johanneksen luokse, kastetta pyytämään. Kastetilanne on tavanomaisesta voimakkaasti poikkeava:

Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: »Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.»

Mark. 1:10–11

Myönnän ohittaneeni nämä jakeet usein nopeasti. Jos niiden kohdalla malttaa pysähtyä, ne tarjoavat meille jotakin samansuuntaista kuin kuvattu hetki Jeesukselle: pysähtymisen paikan, josta käsin aukeaa melkoisia näköaloja!

Isä ja Poika

Huomio kiinnittyy jakeissa 10 ja 11 siihen, että Markus kuvaa kasteen jälkeiset tapahtumat Jeesuksen kannalta jollain tavoin hyvin yksityisiksi (yksityisemmiksi kuin Matteus tai etenkin Luukas, vaikka toksi myös heidän kuvauksensa voidaan tulkita niin, että ne ovat likipitäen linjassa Markuksen kuvauksen kanssa). Nimenomaan Jeesus näkee taivaiden aukenevan ja kokee Pyhän Hengen laskeutuvan häneen (ei hänen ylleen tai päälleen, kuten toisissa evankeliumeissa) kyyhkysen tavoin.

Mielikuva tästä herkästä hetkestä on hyvin, hyvin kaunis.

heart-2750394_1280 (2)Isän ja Pojan välisen, yksityisenä kuvatun hetken täydellistävät tärkeimmät sanat, jotka vanhempi voi lapselleen sanoa: Olet minun lapseni, rakas lapseni, ja minä pidän sinusta hyvin, hyvin paljon. 

Jos ajatellaan Markuksen evankeliumin myöhempää kaarta, jossa Jeesus nimenomaan salaa olevansa Messias – ja pyytää muitakin tekemään niin – tuntuu selvältä, että Isän sanat oli tarkoitettu vain ja nimenomaan Pojan kuultavaksi. (Tässä kohdin voi toki herätä kysymys, miten sanat päätyivät Raamattuun, mikäli niillä ei ollut Jeesuksen ja kenties Johanneksen lisäksi muita todistajia. Kannattaa kuitenkin huomata, ettei tämä ole ainoa Raamatussa kuvattu tilanne, jolla ei ole ollut varsinaisia todistajia.)

Taivas ja maa

Tietyssä mielessä kaikki Jeesuksen kastetta välittömästi seuranneen, hyvin lyhyesti kuvatun hetken elementit ajavat samaa asiaa: Ne vahvistavat Jeesuksen identiteettiä – tietoisuutta siitä, kuka hän on ja kenelle kuuluu. Emme tiedä paljoakaan siitä, missä määrin ja millä tavoin Jeesus oli kasvaessaan tietoinen erityislaatuisuudestaan tai tulevasta tehtävästään (toki Luukkaan evankeliumissa 12-vuotias Jeesus osoittaa ymmärtävänsä Jumalan isäkseen), mutta kastetta seuraava tilanne tekee erityislaatuisuuden täydellisen selväksi: Jumala puhuttelee Jeesusta Poikanaan, Pyhä Henki laskeutuu häneen.

dove-24588_1280 (1)

Jeesuksen persoonassa ja toiminnassa on kyse taivaan ja maan – Jumalan valtakunnan ja inhimillisen todellisuutemme – yhdistymisestä ja vuorovaikutuksesta, josta voimakkaan esimaun tarjoavat jo joulukertomukset (joita Markuksen evankeliumista tosin on siis turha etsiä). Kasteen jälkeinen hetki tiivistää tämän yhteyden: Pyhä Henki lasteutui Jeesukseen taivaasta, ja Isä Jumala sanoi Jeesukselle – siis ihmiselle, joka on samalla toki myös Jumala: sinä olet Poikani.

Tästä hetkestä alkoi hyvin tiivis ja poikkeuksellinen jakso Jeesuksen elämässä – jakso, jonka kuluessa monet niistä ihmisistä, jotka Jeesus kohtasi, saivat hänen persoonansa, opetuksensa ja toimintansa kautta kokea jotakin siitä taivaan aukeamisesta, Pyhän Hengen läsnäolosta ja Jumalan rakkaudesta, joihin Jeesus hetki kasteensa jälkeen ”upotettiin”. Se, kuka Jeesus oli ja kenelle hän kuului, ilmeni kaikessa mitä hän sanoi ja teki – siinäkin miten hän yksinkertaisesti vain oli.

Mutta entäs se rohkaisu?

Missä mielessä Jeesuksen kasteen jälkeisessä kokemuksessa oli kyse rohkaisemisesta? Eihän Jeeusta siinä yhteydessä kehuttu mistään tai kehotettu mihinkään.

boy-2746549_1920.png

Totta. Rohkaisun luonne ymmärretään kuitenkin varsin kapeasti, pinnallisesti ja suorituskeskeisesti, mikäli se liitetään vain jo tehdyn suorituksen positiiviseen arviointiin tai pyrkimyksiin saada rohkaisun kohde tarttumaan johonkin tehtävään.

Oleellisin rohkaisu koskee aina koko persoonaamme, sen arvoa ja sen kuulumista sitä itseään suurempaan kokonaisuuteen, jollainen jo kahden ihmisen – siis kahden persoonan – välinen suhde on.

Isän sanat Pojalle ovat luonteeltaan juuri tämänkaltaista rohkaisua: Olet rakas, olet Poikani, olet juuri sellainen, johon mielistyn. Yksittäisen suorituksen kehumisen sijaan syvässä mielessä rohkaisevampaa voikin olla se, että sanoo: oletpa hyvä tyyppi, tai kai tiedät, että pidän sinua ystävänäni. Ja kuten Isä Poikaansa, myös ihminen voi rohkaista toistaan sanojen sijaan myös teoilla. Jeesukseen laskeutui Pyhä Henki – toisinaan oikeaan aikaan oikealle olkapäälle laskettu käsi on ratkaisevan tärkeä, ja liki poikkeuksetta aina tervetullut ja voimaannuttava.

Jos ajatellaan polkua, jolle Jeesus kasteelta noustuaan lähti, lienee selvää, ettei hän olisi voinut tai jaksanut kulkea sillä ilman häneen laskeutunutta Pyhää Henkeä. Yhtä vähän Jeesus olisi kyennyt kulkemaan tuota polkua ilman syvää tietoisuutta siitä, kuka hän oli, kenelle kuului ja mitä merkitsi Isälleen.

Yksi tuon polun jyrkimmistä mutkista tuli vastaan jo aivan polun alussa, kun Henki ”ajoi hänet autiomaahan”:

Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.

Mark. 1:13

Saatanan asettamia kiusauksia kuvataan tarkemmin Matteuksen (4:1–11) ja Luukkaan (4:1–13) evankeliumeissa. Kaikki kolme näissä evankeliumeissa kuvattu paaston heikentämälle Jeesukselle asetettua kiusausta mittaavat viime kädessä Jeesuksen sitoutuneisuutta identiteettiinsä – siihen, että hän on Jumalan Poika ja Messias. Halutessamme, tavoitellessamme ja saavuttaessamme asioita, jotka eivät ole identiteettimme mukaisia, kadotamme itsemme ja siten myös polkumme. Jeesus muisti, kuka hän oli ja piti itsestään kiinni, vaikka koki asian suhteen aitoja kiusauksia, kuten mekin koemme. Olisiko hän kyennyt vastustamaan niitä ilman vain hetkeä ennen koettua kasteen jälkeistä tilannetta, jossa Isä vahvisti massiivisella tavalla hänen identiteettiään – siis rohkaisi.

Tuota syvää rohkaisua tarvittiin myös silloin, kun Jeesus palasi Galileaan. Johannes oli juuri vangittu, ja Jeesus tiesi, että hänelle voisi käydä täsmälleen samoin. Mutta hän tiesi muutakin – hän tiesti, kuka hän oli ja julisti siksi ”Jumalan evankeliumia” sanoen:

»Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!»

Mark. 1:15

”Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Jeesus itse oli julistamansa ilosanoman merkittävin ilmentymä – syvästi Isänsä rohkaisema Poika, joka kykeni siksi rohkaisemaan toisia tavalla, joka muutti monien heistä ymmärryksen omasta arvostaan ja siitä, kenelle he kuuluivat.

Sitä kautta muuttui myös heidän elämänsä.

Lopuksi

Sen kaltainen syvärohkaiseminen – siis identiteetin, persoonallisen arvon ja itseään suurempaan kuulumisen tunteen ja tosiasian vahvistaminen – jota Jeesus sai kokea kasteensa yhteydessä on itsessään tärkeää ja rakkauden ydintä. Jos haluamme rakastaa ja synnyttää rakastetuksi tulemisen kokemuksia, rohkaisemme syvällä tavalla, eli kerromme, mitä olemme toisillemme, ja että iloitsemme toisistamme. Sanoja ilmaista ja tapoja osoittaa näitä asioita on hyvin paljon.

silhouette-3336176_1280.pngSyvärohkaisu on itsessään arvokasta. Lisäksi sillä on erityisen suuri merkitys esimerkiksi seurkaunnan kaltaisessa yhteisössä siksikin, että syvästi rohkaistut, itsensä rakkaiksi, ilon arvoisiksi ja itseään suurempaan yhteisöön ja yhteyteen kuuluviksi kokevat ihmiset sietävät usein paremmin sitä, ettei yksittäisistä suorituksista seuraa aina palautetta. Syvällisellä tavalla rohkaistut ihmiset tarttuvat usein myös tehtäviin ilman eri kehotuksia, koska he tietätävät – Jeesuksen tavoin – keitä ovat ja minkä polun ovat valinneet.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kehuilla ja kehotuksilla olisi merkitystä, ja etteivätkö niistä voisi hyötyä monin tavoin myös ne, jotka eivät ole niistä erityisen riippuvaisia. Palaute auttaa kehittymään ja keskittymään oikeisiin asioihin. Kehotuksen ansiosta saattaa myös päätyä kokeilemaan onnistuneesti jotakin, mitä muutoin ei olisi tullut omalle kohdalleen ajatelleeksi.

Kehut ja kehoitukset rohkaisun muotona ovat tarpeellisia ja tärkeitä myös siksi, että harvoissa ihmissuhteissa edetään heti – tai koskaan – syvärohkaisun tasolle. On luontevampaa aloittaa rohkaiseminen kehuista tai kehotuksista. Päivä, jona alkaa olla paikallaan sanoa, että oletpa hyvä tyyppi ja pidän sinua ystävänäni, tulee aikanaan, jos on tullakseen – ja jos ei tule, sekin on täysin luonnollista. Tärkeintä on, että jokaista syvärohkaisisi edes joku, mielellään usempi joku. Ja toisaalta – asian kääntöpuolena – olisi tärkeää, että me kaikki syvärohkaisisimme edes jotakuta, mielellään useampaa jotakuta.

Pohdittavaa:

  • Millaisissa tilanteissa olet kokenut tulevasi syvärohkaistuksi? Mitkä asiat ovat synnyttäneet tuon kokemuksen?

  • Onko seurakunnassasi tai muussa yhteisössäsi terve rohkaisemisen tai syvärohkaisemisen kulttuuri?

  • Mitä voi tehdä, jos kokee, ettei ole tullut riittävässä määrin ja syvällisellä tavalla rohkaistuksi?

Rukoiltavaa:

  • Kiitä kaikista niistä ihmisistä, joilta olet saanut rohkaisua. Kiitä siitä, että Jumala rohkaisee sinua niin ihmisten, Raamatun kuin elämässä koettavan johdatuksenkin kautta.

  • Pyydä kohdallesi oikeanlaisia rohkaisijoita ja oikeanlaista rohkaisua, jos koet jääneesi vaille riittävää rohkaisua.

  • Pyydä, että oppisit itse sekä rohkaisemaan että syvärohkaisemaan, ja että Jumala laskisi sydämellesi kenties aivan tiettyjä ihmisiä, joita sinun erityisesti tulee rohkaista – muitakaan toki unohtamatta.

Toteutettavaa:

  • Mieti jokin sinulle uusi tapa rohkaista tai syvärohkaista. Toteuta vaikka edes pienikin tietoinen uudenlainen rohkaisun ele (sanoja tai tekoja, kirjallisesti tai suullisesti) myös käytännössä tammikuun aikana.

  • Pohdi, miten tilanne meni: Miten rohkaisu otettiin vastaan? Mitä siitä seurasi? Miltä tilanne itsestäsi tuntui tuoreeltaan ja jälkeenpäin?

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s