Lokakuisia asioita

Parin viikon takaiset syyspäivät lämmittävät mieltä edelleen. Tarjolla oli tuttuun tapaan luonnon kauneutta, kiireettömiä kohtaamisia, jaettuja kokemuksia, jumppaa, saunaa ja hyvää (muiden valmistamaa) ruokaa. Näitä kaikkia osaa arvostaa vuosi vuodelta enemmän. Syyspäiväpaikkana toimineessa Ilkossakin nähtävissä ollut ruska on sekin tuntunut tänä vuonna aivan erityisen kauniilta, mikä kertonee enemmän allekirjoittaneen kehittyneestä kyvystä havaita kauneus kuin sen varsinaisesta lisääntymisestä edellisvuosiin nähden.

Tämän vuoden syyspäivistä erityisen teki se, että mukaan oli mahdollista päästä suoratoistolähetysten kautta, sillä monet eivät luonnollisesti voineet paikalle saapua. Niiden tekninen toteutus oli varsin vaatimatonta, mutta ilahduttavasti olette silti löytäneet raamattutuntien tallenteiden pariin. Ne ovat yhä katsottavissa/kuunneltavissa (sillä eihän niissä totuuden nimeen nyt aivan valvatasti nähtävää ole) baptistikirkon YouTube-kanavalla. Suora linkki lauantain raamattutuntiin (Maija Latvala) on tässä, ja sunnuntain raamattutuntiin (Anneli Lohikko) taasen tässä.

Syyspäivien lauantai-illan tilaisuudessa useampi nainen jakoi koemuksiaan Käytettävissä-teeman äärellä, joka tuntui herättäneen ajatuksia päivien osanottajissa laajemminkin. Tallenne illasta ei ole julkisesti katseltavissa, mutta jos haluat sen linkin kautta nähtäväksesi, ota yhteyttä: maija.latvala@baptisti.fi / 044 388 1112 (myös WhatsApp)

Muita ajankohtaisia asioita:

  • Maailman baptistinaisten rukouspäivä lähestyy. Sitä vietetään aina marraskuun ensimmäisenä maanantaina. Tänä vuonna kyseisen maanantain päivämäärä on 2.11. Tällä sivustolla julkaistaan ensi viikon aikana rukouspäivän opetusmateriaalia ja rukousaiheita. Mikäli seurakunnassasi ei siis järjestetä rukouspäivän tapahtumaa, voit osallistua päivään materiaalien kautta. Toivottavaa toki olisi, että kaikissa baptistiseurakunnissa naiset kokoontuisivat edes pienellä joukolla rukoilemaan. On etuoikeus liittyä omalta osaltaan vuorokauden katkeamattomaan baptistinaisten rukousketjuun.
  • Kuunnelkaapa sisaret Tampereen baptistiseurakuntaan kuuluvan Laura Hautasen yksinäisyyttä käsittelevä iltahartaus. Pyrin aina muistamaan vinkata baptistinaisten hartauksista ihan jo siksikin, että ne ovat kirkkaasti kuuntelemisen arvoisia jos jonkinmoista mölyä pursuvassa digimaailmassamme. Jos vinkkaus joskus unohtuu, asiaa ei ole syytä ottaa henkilökohtaiseti.
  • Olen käyttänyt viimeisten kuukausien aikana osan työajastani herätyskristittyjen yhteydenpito- ja yhteistyökanavana toimivan Suomen Evankelisen Allianssin lapsityön verkoston alaisuudessa toteutettavaan Ajan tasalle -projektiin. Projektin puitteissa on tarkoitus tuottaa ammattimaista video-, podcast- ja tekstimateriaalia seurakuntien ja perheiden käyttöön, jotta voisimme kehittää ajattelu- ja toimintatapojamme nykyisessä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa ympäristössä. Haasteena on tukea lasten ja nuorten kasvua kestävällä tavalla Jeesusta seuraaviksi ja yhteiskuntaa kutsumuksellisesti palveleviksi kristityiksi. Projektin rahoitustilanne näytti vielä pari viikkoa sitten äärimmäisen haastavalta, ja olin jo kokolailla lyönyt henkiset hanskani tiskiin. Olin kuitenkin levollinen, sillä ajattelin, että jos projektin toteutuminen on Jumalan tahto, hän järjestää myös rahat. Ja kuvitelkaapa sisaret, niin hän teki. Koko tavoitesumma ei ole vielä kasassa, mutta niin suuri osa kuitenkin, että voimme edetä suunnittellusti. Pidän tätä suurena rohkaisuna! Jos sinulla on mahdollisuus rukoilla projektin puolesta (nyt kun hihat toden teolla kääritään) tai antaa sen hyväksi pienikin summa varojasi, tutustuthan asiaan tarkemmin täällä. Lämmin, suuri kiitos kaikille, jotka jo ovat rukoilleet ja lahjoittaneet!
  • Viime syksynä baptistikirkon nuortentyö myi seinäkalentereita työmuodon hyväksi, ja näin toimimme tänäkin vuonna. Nuortentyön tilillä on jo mukava pesämuna, jonka turvin voimme pitää leirien hinnat kohtuullisina – ja tarvittaessa osalle nuorista ilmaisina – vielä jonkin aikaa. Uutena tarpeena on kuitenkin noussut esiin helposti liikuteltava äänentoistojärjestelmä. Sen kustannus tulee olemaan noin 1 500 euroa, jonka toivomme saavamme pitkälti katettua syksyn kalenterimyynnillä. Järjestelmä on tarvittaessa muidenkin työmuotojen lainattavissa. Kalenteria on tuotekehitelty. Se on tällä kertaa A3-kokoinen, jotta kaikki tekstit saadaan näkyviin ja vihtavuorelaisten luontokuvaharrastajien kuvat pääsevät oikeuksiinsa. Jos siis haluat tukea nuortentyötä ja tilata kalenterin tai useamman, laita minulle viestiä (maija.latvala@baptisti.fi / 044 388 1112). Kalenterin hinta on 10 euroa kappale. Toimituskuluja ei synny, mikäli voit noutaa kalenterin seurakunnastasi, joihin ne toimitetaan viimeistään joulukuun alussa. Mikäli kalenteri toimitetaan lähimpään/kätevimpään pakettiautomaattiin tai kotiosoitteeseen, postikulut luonnollisesti lankeavat vielä tuon 10 euron päälle. Kiitos kaikille tilaajille!

Siunattua syksyä & hämärtyvien iltojen lempeyttä,

Maija

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s