Marraskuun toisena päivänä tänä vuonna vietettävä maailman baptistinaisten rukouspäivänä pysähdytään Elämä!-teeman ympärille. Tutustu antoisaan raamattutuntiin sekä rukousaiheisiin, jotta voit ottaa tapahtumaan, vaikkei sinulla olisi mahdollisuutta osallistua rukouspäivän kokoontumiseen.
Rukouspäivä sai alkunsa Euroopassa
Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Lontoossa kokoontui 19 baptistinaista Iso-Britanniasta, Italiasta, Hollannista, Ranskasta, Saksasta, Suomesta (Helmi Sihvonen), Sveitsistä, Tanskasta ja Tsekkoslovakiasta. Sota oli ravistellut heitä ja heidän sisaruuttaan Kristuksessa. Yhteen tultiin menetysten, epäluulon ja häpeän haavoja yhä kantaen. Haavat alkoivat kuitenkin parantua naisten rukoillessa yhdessä Isä meidän -rukousta.
Kolmantena kokouspäivänä naiset perustivat Euroopan baptistinaisten liiton (EBWU) ja valitsivat sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tanskalaisen Marie Norgaardin. Lisäksi päätettiin, että marraskuun ensimmäisen viikon ajan tulisi järjestää rukouskokouksia, joissa naiset hiljentyisivät rukoilemaan ”toinen toistensa ja koko maailman puolesta”. Tämän päätöksen pohjalta syntyi kaksi vuotta myöhemmin Baptistinaisten kansainvälinen rukouspäivä. Päivää varten koostettu rukousohjelma leviää nykyisin 156 maahan ja se käännetään ainakin 80:lle eri kielelle.

Rukouspäivä antaa voimia ja toivoa monille. Afrikassa ja Aasiassa naiset kävelevät pitkiäkin matkoja päästäkseen paikalliseen tilaisuuteen mukaan. Joskus tie kulkee vuorten yli tai jopa uiden halki jokien.
Rukouksella on merkitystä! Kun se nousee Jumalan eteen tuhansien ja taas tuhansien sisarten keskuudesta, Jumala kuulee ja vastaa. Jatketaan siis yhteistä rukousta. Se järisyttää maailmaa ja karkottaa pimeyden voimia.
Rukouspäivän materiaalit
Aiemmista vuosista poiketen rukouspäivän materiaalia eivät ole tällä kertaa valmistelleet yhden maanosan naiset, vaan jokaiselta mantereelta on mukana oma tervehdyksensä rukousaiheiden muodossa.
- Raamattutunti, jonka voit lukea tästä, on kroatilaisen Baptistien maailmanliiton (BWA) naistentyön edelliskauden puheenjohtaja Ksenija Magdan käsialaa. Ksenija avaa meille Johanneksen evankeliumin kymmenennen luvun pohjalta ajatuksia Jeesuksesta hyvänä paimenena, joka haluaa taata tarhansa lampaille rikkaan ja täyteläisen elämän.
- Maanosien naisten valikoituihin rukousaiheisiin voit tutustua täällä. Rukousaiheiden puolesta on suotavaa rukoilla ympäri vuoden.
Kannattaa seurata myös BWA:n naistentyön Facebook-sivua. Sieltä voit lukea tuoreimmat uutiset, ja seri maiden baptistinaiset lähettävät sivulle kuvia muun muassa yhteisistä marraskuun rukouspäivän kokoontumisistaan. Sinne voi siis halutessaan lisätä kuvan myös omassa seurakunnassasi mahdollisesti järjestettävästä rukouspäivän tapahtumasta.
Rukoustapahtuma paikallisseurakunnassa

Baptistinaisten kansainvälisen rukouspäivän tapahtuman voi järjestää monin eri tavoin. Se voi olla perinteinen rukousilta, mutta kokoontuminen pieninä ryhminä koteihinkin on hyvä vaihtoehto. Rukoilemaan voi kokoontua myös julkiselle paikalle esimerkiksi rukouskävelynä. Rukouskävelyn voi toteuttaa myös seurakunnan tiloissa, joihin rakennetaan seitsemän rukouspistettä eri mantereita edustamaan. Myös sähköisten alustojen, kuten WhatsApp tai videoneuvottelusovellukset, käyttö saattaa olla hyvä ratkaisu tapahtuman järjestämiseksi.
Rukouspäivään liittyy kansainvälinen keräys, johon on suositeltavaa antaa uhri joko rukouspäivän tapahtumassa tai tilisiirtona. Keräyksen tuotosta osa menee tänä vuonna Hong Kongissa toimivan baptistien Care and Share Homely Shelter -järjestön työhön. Sen kautta autetaan erilaisiin kriisitilanteisiin joutuneita naisia, joille opetetaan taitoja elannon hankkimiseksi itsenäisesti. Kaikenlaisille naisille tarjotaan apua, mutta erityisesti halutaan auttaa eri etnisiä vähemmistöjä edustavia naisia ja niitä, joita Hong Kongissa sorretaan.
Naistenpäivän uhri tilitetään hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista SBK:n naisten tilille: FI65 8000 1370 1353 61 (viesti: rukouspäivän uhri)
Siunausta jokaiseen baptistinaisten kansainvälistä rukouspäivää viettävän naistenryhmän kokoontumiseen sekä niille, jotka rukoilevat aiheiden puolesta itsenäisesti!
Anneli Lohikko on kääntänyt tuttuun tapaan rukouspäivän materiaalit suomeksi. Kiitos, Anneli!