Jouluisia tunnelmapaloja

Kulunut vuosi on ollut kovin erilainen kuin vuosi sitten olisimme kukaan osanneet odottaa. Sama pätee tulevaan jouluun. Luultavasti liki jokaisen joulunviettoon tavalla tai toisella vaikuttaa pienen pieni virus, jonka nimen kirjoittaminen alkaa tuntua jo kovin väsyttävältä. Olosuhteet eivät siis ole optimaaliset, mutta eivätpähän ne olleet sitä myöskään aivan ensimmäisenä jouluna. Ja silti, eläinsuojan turvattomuuteenkin, saapui paimenten mukana varmuus siitä, etteivät Maria, Joosef ja vastasynyt olleet yksin. Emme ole mekään.

Koska tänä jouluna monilla saattaa olla aikaa lukea, katsella ja kuunnella monenmoista sisältöä, listaan tähän joitakin mediatuotteita, joiden aikaansaamisessa yhdellä jos toisellakin baptistinaisella on ollut suuri vaikutus. Kiitos kaikille lahjakkaille, uutterille ja sitoutuneille naisille!

Loppuun haluan liittää vielä puheenjohtajamme Marja Portaankorvan kauniin joulukirjeen. Sen myötä toivotan joulun lämpöä, valoja, toivoa ja Jumalan läsnäoloa teille jokaiselle.

Maija

Uskomme perusta Herramme Jeesus Kristus syntyi beetlehemiläisessä eläinsuojassa kuten jouluevankeliumi kuvaa. Tilanteesta puuttui Messiaan kaikkivaltiuden ihmissilmin havaittavat tunnukset. Tekstissä ei mainita edes puhtautta, kätilöä, lämpöä, hyvää valaistusta tai lapsen syntymästä iloitsevien sukulaisten turvaverkkoa. Maria ei ollut tavallinen nainen vaan Jumalan valitsema poikansa synnyttäjä. Joosef ei ollut tavallinen mies vaan Jumalan valitsema henkilö huolehtimaan Mariasta ja vauvasta. Kuitenkin kaikki näytti tavalliselta aika varattomien ihmisten matkanteolta ja asettautumiselta täpötäyteen kaupunkiin, jossa keisarin vaatima rekisteröityminen veronmaksajaksi piti tapahtua. Arjen vaateita.

Jumala järjesti oman ilotulituksensa yöllä Beetlehemin liepeillä paimenille.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.

Luukas 2:11,12

Enkelin kehotuksesta paimenet lähtivät etsimään luvattua Messiasta ja merkkinä oli kapaloitu lapsi seimessä. Siitä tiesi löytäneensä Messiaan. Merkkinä ei ollut sädekehä vauvan pään ympärillä, tai enkelivartio molemmin puolin, tms.

Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.

Luukas 2:18

Evankeliumin julistaminen oli aloitettu.

Millaisessa tilanteessa olet löytänyt Jeesuksen, Messiaan? Oliko lähettyvilläsi joku paimensielu, joka välitti sinusta niin paljon, että jakoi sinulle tietonsa Vapahtajasta? Raamatun sivuilta usein voi lukea, kuinka Jumala toimii nöyryydessä, hiljaisuudessa ja vailla ulkoisia vallan merkkejä. Näin ilosanoma leviää. Rukoillaan, että voisimme olla paimensieluja omissa ympyröissämme.

Rukoillaan yksinäisten ihmisten puolesta. Yksinäisyys korostuu tämän koronan ja juhlapyhien vuoksi.

Rukoillaan kotiseurakuntiemme puolesta, niiden paimenten puolesta.

Rukoillaan perheidemme ja läheistemme puolesta.

Oikein siunauksellista joulua ja turvallista uutta vuotta!

t Marja Leena

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s