Alun perin jo maaliskuussa julkaistavaksi aikomani alustuksen nimestä muodostui todellinen enne. Muut työtehtävät ja elämä kiilasi ohi, joten huhtikuu jäi kaavailujeni vastaisesti kokonaan alustuksettomaksi, ja kappas, toukokuukin on jo niin pitkällä, että vetelee huomenna viimeistä päivää. Mutta niinkö se oli, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Vanha viisaus pätee moniin asioihin, myös kasvuumme Jeesuksen seuraajina. Nyt julkaistava alustus käsitteleekin yhtä oleellista kasvuhaastettamme.
Aikaisemmissa alustuksissa on valotettu rohkaisun teemaa joidenkin Jeesuksen elämään liittyvien tilanteiden kautta, erityisesti Markuksen evankeliumin pohjalta. Kyseisestä evankeliumista olisi edelleen paljon ammennettavaa, mutta todennäköisesti tämä tulee olemaan siihen liittyvistä alustuksista viimeinen.
Kohtalokas menestys
Kuten muutkin evankelistat, myös Markus kuvaa Jeesuksen saapumista pääsiäisjuhlille Jerusalemiin aasinvarsa ratsunaan. On ilmeistä, että Jeesuksen ehkä vain vuoden, korkeintaan muutaman, kestänyt julkinen toiminta on ollut poikkeuksellisen menestyksekästä. Ihmiset levittävät ratsastavan Jeesuksen eteen omia vaatteitaan tai tienvarresta katkomiaan lehviä. Hänen edellään ja perässään kulkeneet huusivat:
Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu Isämme Daavisin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!
Mark. 11:9 ja 10

Hoosianna (alkuperäinen merkitys ”oi auta”, ”pelasta”) oli kuninkaille ja Jumalalle, sekä aivan erityisesti odotetulle Messiaalle varattu riemua ja ylistystä ilmaiseva huudahdus. Valtakunta oli tulossa, Jeesuksen kautta, hoosianna! Enää Jeesus ei pyytänyt ihmisiä pidättäytymään viittaamasta itseensä Messiaana. Oli tullut aika.
Jeesuksen poikkeuksellinen menestys ja määrätietoinen, radikaali toiminta tamppelissä (Mark. 11:15 – 17) saivat ylipapit ja lainopettajat aloittamaan vakavan pohdinnan siitä, miten Nasaretista pääkaupunkiin saapunut ongelmatapaus olisi mahdollista raivata pois tieltä.
He pelkäsivät häntä, koska hänen opetuksensa oli tehnyt ihmisiin voimakkaan vaikutuksen.
Mark. 11:18
Oli selvää, ettei uskonnollisen eliitin ohella myöskään Palestiinaa rautaisella puristusotteella hallitsevan ja kapinoita tarvittaessa äärimmäisen verisesti taltuttavan Rooman imperiumin edustajilla ollut vähäisintäkään halua ottaa mitään riskejä mahdollisten selkkausten suhteen juuri pääsiäisenä, jolloin Jerusalem oli täynnä juutalaisia. Jeesus oli heidän näkökulmastaan tulipunainen turvallisuusriski, ja nimenomaan siksi, että hänen työnsä oli menestynyt. Oli kaikkien valtaapitävien etu, että Jeesus surmattiin brutaalisti, häpeärangaistuksella.
Ei ole väärin sanoa, että juuri menestys koitui Jeesuksen kohtaloksi. Kokiko hän silti onnistumisensa rohkaiseviksi? Siitäkin huolimatta, että tiesi, mihin onnistumiset häntä vääjäämättä kuljettivat. Nauttiko Jeesus siitä, että sai monissa kohtaamisissaan kokea olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä oikeita asioita, lausumassa oikeita sanoja? Antoiko se voimia jatkaa?
Tämänkaltaisista psykologisista prosesseista evankeliumit eivät kerro meille mitään. Jeesus oli kuitenkin ihminen, joten miksi hän ei olisi kokenut aitoa ja puhdasta onnistumisen iloa ja siitä nousevaa rohkaisua.
Ei hän ole täällä
Omassa mielessäni palmusunnuntai ja Getsemane muodostavat tietynlaisen vastinparin. Palmusunnuntaina Jeesuksen ympäröi väkijoukko, joka iloitsee ja ylistää uskoen vahvasti, että kaikki tulee pian olemaan toisin. Getsemanessa Jeesus on yksin ja äärimmäisen tietoinen tulevien tuntien tuomasta tuskasta. Iloitseva väkijoukko on vaihtunut opetuslapsiin, jotka eivät omalta väsymykseltään jaksa millään tavoin jakaa mestarinsa taakkaa, vaan nukahtavat kolmeen otteeseen Jeesuksen vetäytyessä rukoilemaan. (Mark. 14:32 – 41) Tämäkö todella oli se, mitä Jeesukselle jäi kaikesta suosiosta ja menestyksestä käteen?
Getsemanee seuranneet tapahtumat tunnemme. Niiden ainoana valopilkkuna näyttäytyvät Markuksen evankeliumin kerronnassa sadanpäällikkö, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi tämän jo kuoltua (Mark. 15:39) sekä Joosef arimatialainen, arvossa pidetty juutalaisten korkeimman tuomioistuimen, suuren neuvoston, jäsen. Joosef ”rohkaisi mielensä, meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista” (Mark. 15:43).
Sadanpäällikkö – oletettavasti sama, joka tunnusti Jeesuksen Jumalan Pojaksi – suostuu luovuttamaan tämän ruumiin Joosefin huolehdittavaksi. Jeesuksen eläessä opetuslapseuttaan peitellyt Joosef on lopulta se, joka kääri hänen ruumiinsa pellavavaatteeseen ja laittaa sen kalliiseen, kallioon hakattuun hautaan, jonka suulle vieritetään kivi. (Mark. 15:45 ja 46) Avoimesti Jeesusta seuranneet opetuslapset loistavat poissaolollaan. Joosefin mainitaan kuuluneen Jumalan valtakunnan odottajiin (Mark. 15:43), mutta ristiriitaisesti hän asettuu Jeesuksen tukijaksi vasta, kun toivo siitä, että valtakunta tämän kauttaan tulisi, on jo väkivalloin sammutettu. Jäljellä on pelkkä kuollut ruumis.
Saapuu sunnuntaiaamu. Kahden Marian ja Salomen saapuessa haudalle Jeesuksen ruumista voitelemaan he kohtaavat siellä valkovaatteisen nuorukaisen, joka kehottaa heitä olemaan pelästymättä. Hän tietää, ketä naiset etsivät. Etsinnät voi kuitenkin lopettaa:
Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.
Mark. 16:6

Ylösnousemus murtaa murheellisen menestyksestä seuranneen katastrofin kaavan kääntämällä lopullisena näyttäytyneen tappion voitoksi tavalla, jota kukaan ei olisi voinut kuvitella mahdolliseksi.
Penseilyä
Jeesuksen elämästä piirtyvä menestyksen ja siitä seuraavan vastustuksen kaava toistuu pienemmässä mittakaavassa ihmisten välillä ja ihmisten muodostamissa yhteisöissä jatkuvasti. Se, että jotkut tekevät asioita innokkaasti ja paneutuen – ja siksi myös aikaa myöten kehittyen – herättää usein positiivista ja rohkaisevaa vastaanottoa. Yleensä yhtä suurella varmuudella herää myös nurjia, oikeutetuksi kritiikiksi naamioituja tai tietoisen välinpitämättömiä asenteita.
Kaava on ymmärrettävä; toisen into, taito ja aikaansaavuus voivat pakottaa meissä pintaan vaikeita tunteita, joita sivistyneinä ihmisinä emme suinkaan ilmaise suoraan. Ja parempikin toki niin. Ongelmalliseksi tilanteen tekee kuitenkin se, ettemme penseillessämme toisaalta myöskään rohkaise henkilöä, jota saatamme kadehtia, joka muistuttaa meitä omista menetetyistä mahdollisuuksistamme tai joka muulla tavoin nostaa esiin meissä tunteita, jotka mieluummin ohittaisimme liian kimurantteina, nöyryyttävinä ja häpeällisinä kohdattaviksi.

Pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että alamme suhtautua ilmeisen penseästi innokkaaseen ja kehittyvään henkilöön etsien samalla oikeutettuja ”järkiperusteita” tavallemme reagoida. Kaiken aikaa varsinainen ongelma on silti ainoastaan itsessämme. Kenekään into, taito tai tehokkuushan eivät ole meiltä pois. Sen sijaan penseytemme saattaa johtaa mittaviin menetyksiin, sekä oman hyvinvointimme että toisten hyvinvoinnin kannalta. Nurjamielisyys ei jää useinkaan huomaamatta, vaikka siihen voi olla hankalaa suoraan tarttua ja puuttua, koska se on paitsi äärimmäisen vaikeaa ja kiusallista ottaa puheeksi myös helppo selittää pois vetoamalla vaikkapa huolella rakennettuun ”rakentavaan kritiikkiin” ja toisten vainoharhaisuuteen.
Käy haudalla
Mikäli edellä kuvatun kaavan alkaa hahmottaa omassa tunne-elämässään, ajattelussaan ja reagointitavoissaan, on tullut aika vierailla siellä, missä tuhoisat kaavat tulevat rikotuiksi – ylösnousemushaudalla. Se on vierailu, jota mieluummin lykkäämme, koska matkalla on nöyryytyksen ja häpeän maastoon kaartamia mutkia. Ne ovat meidän vaatimaton ristimme, jota ilman ei koita ylösnousemusaamukaan. On vaikeaa tunnustaa, että juuri minun sydämeni tarvitsee tyhjällä haudalla eteen aukeavaa ylösnousemuksen ihmettä, sillä se ei pääse omin voimin eroon niistä vaikeista tunteista, jotka ohjaavat sitä kokemaan, ajattelemaan ja lopulta toimimaan tavalla, joka ei rakenna ketään eikä mitään.
Kuten Jeesuksenkin kohdalla, nöyryytystä seuraa voitokas vapaus, joka vapauttaa myös toiset. Siunauksellisimpia kokemuksiasi saattaa olla juuri prosessi – hidas tai toisinaan hyvinkin nopea – jossa koet Jumalan sitoutuvan kasvuusi ja antavan voimia tarvittavaan tunteiden, ajatusten ja käyttäytymisen muutokseen. Se vaatii toki askeleiden ottamista meiltäkin. Hyvä keino voi olla esimerkiksi se, että vaikka hampaita vihloisi ja vatsa vääntyisi, menee ja antaa positiivista palautetta sillekin, jonka tunteeni oikeasti haluaisivat vain repiä alas omanlaisteni keskinkertaisesti ja vaatimattomassa määrin asioita tekevien ihmisten joukkoon.

Kun kaikesta huolimatta toimii näin, rohkaisee ristiriitaisista tunteistani välittämättä, huomaan, ettei se oikeastaan ole ylivoimaista. Saattaa huomata myös, että mielipidettäni todella arvostetaan: omasta mielestäni järjettömän taitava henkilö katsoo, että sillä, mitä minä ajattelen, on merkitystä. Tuntuuhan se hyvältä. Positiivinen palaute synnyttää myös väistämättä ihmisten välille lämpöä, joka puolestaan tekee nopeasti yllättävän hankalaksi ajatella toisesta enää ikävänsävyisiä ajatuksia. Saattaa jopa havaita aidosti iloitsevansa toisen onnistumisista. Se ilo on sukua samalle ilolle, jota tyhjää hautaa todistaneet naiset saivat ensimmäisinä maailmassa kokea. Kuoleman kaava voidaan voittaa – sekin, joka tekee työtään minun persoonassani.
Pohdittavaa:
- Olenko kohdannut omassa elämässäni menestyksestä seuraavan penseyden kaavan? Olenko joutunut sen uhriksi tai ollut itse penseilijän osassa?
- Onko kaavan vaikutus vähentynyt iän ja elämänkokemuksen karttumisen myötä? Vertailenko nykyisin itseäni vähemmän toisiin kuin ennen?
Rukoiltavaa:
- Kiitä niistä ihmisistä, joilta olet saanut vilpitöntä kannustusta ja rohkaisua osaksesi.
- Rukoile niiden puolesta, joiden olet ehkä havainnut kamppailevan penseysongelman kanssa. Rukoile viisautta löytää tapoja auttaa heitä eteenpäin.
- Jos kamppailet itse toisten menestyksen tai onnistumisten herättämien vaikeiden tunteiden kanssa, rukoile Jumalaa näyttämään sinulle konkreettisia tapoja työstää asiaa ja kohdata rakastavasti ihmiset, jotka vaikeita tunteita herättävät.
Toteutettavaa:
- Kannusta ja rohkaise tavalla tai toisella jotakuta, jota et rehellisesti ajatellen oikeastaan haluaisi kannustaa tai rohkaista.